Pienikin määrä vettä riittää hukkumiseen – miten elvytät lasta?

Uimaopetus- ja hengenpelastusliitto muistuttaa, että vain 20:n senttimetrin syvyinen vesi riittää aiheuttamaan pienen lapsen hukkumisen. Suomessa on sattunut parin viikon aikana poikkeuksellisen monta lapsen hukkumiseen johtanutta onnettomuutta.

Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton kouluttaja Marko Perälä kertaa, että vanhemmilla on aina vastuu lapsistaan kun ollaan veden äärellä.

– Syvyys ei ole oleellinen asia. Jos esimerkiksi kompastuu tai lyö päänsä, voi matalaan veteen hukkua hyvinkin nopeasti.

– Hetkeksikään ei saa lasta päästää silmistään, jos lähellä on vettä. Jos esimerkiksi pihalla on leikkialtaita, pitäisi ne muistaa aina tyhjentää tai peittää sen ajaksi, kun lapset ovat lähistöllä yksin.

Lasta pitää valvoa

Myös lastensuojelulaki velvoittaa vanhempia huolehtimaan lapsistaan. Lapsen heitteillejätöksi katsotaan, jos vanhempi ei huolehdi lapsestaan hänen ikänsä vaatimalla tavalla.

Hengitystiet auki ja 112

– Jos lapsi on hukkumisvaarassa, ensimmäisenä tärkeintä on saada hengitystiet auki. Mikäli lapsi ei hengitä, on avunsaaminen paikanpäälle ensisijaisen tärkeää. Apua odotellessa aloitetaan peruselvytystoimet.

Perälä painottaa, että jokaisen olisi hyvä laittaa ensiaputaitonsa ajan tasalle.

Lapsi kestää aikuista paremmin hapettomuutta. Kuitenkin jo 5-6 minuuttia veden alla riittää aiheuttamaan pysyviä vaurioita.

Kesää varten Perälä opastaa pukemaan laiturilla leikkiville lapsille pelastusliivit.

Lue myös:

    Uusimmat