Jääkiekon SM-liigaseura Rauman Lukon puolustaja Tomi Pettinen pysyi hämmästyttävän positiivisena, vaikka mailan isku oli viedä häneltä näön vasemmasta silmästä. Lukon loppukausi meni häneltä täysin ohi.
Pettinen loukkaantui helmikuussa ja joutui odottamaan ensimmäisiä tietoja yli kuukauden.
- Ensimmäinen kuukausi oli ehkä pahin, kun ei tiennyt yhtään miten käy. Kukaan ei oikein uskaltanut sanoa mitään suuntaan tai toiseen. Tilanne oli kuitenkin niin vakava eikä silmänpohjaan nähnyt millään laitteella, koska se oli täynnä verta. Ensimmäiset pari viikkoa se oli niin turvoksissa, ettei silmää saanut juuri auki, Pettinen kertoo toipumisajastaan.
Pettinen myöntää tiedostaneensa mahdollisuuden, että kiekkoura on kokonaan ohi. Hän ei kuitenkaan antanut negatiiviselle ajattelulle sijaa.
- Ajattelin vain, että totta kai minä tästä selviän. En tiedä voiko sanoa, että se auttoi paranemiseen. Minulla oli positiivinen mieli enkä antanut valtaa sellaiselle ajattelulle. Ei tullut kelattua, että kuinka vakava homma se on ja kuinka äkkiä tämä leikki olisi voinut loppua, Pettinen toteaa rauhallisesti.
Lukko oli alkukaudesta murskaavan ylivoimainen mutta hyytyi pahasti kalkkiviivoilla. Runkosarjan lopun tappiokierre jatkui, ja viimeisen kuoliniskun antoi lopulta mestariksi asti marssinut Turun Palloseura, joka sysäsi puolivälierissä raumalaiset kesälomalle suoraan neljässä ottelussa.
- Minulla oli koko ajan toive, että pystyn playoffseissa olemaan mukana, koska kautta oli vielä niin paljon jäljellä. Sitten tuli leikkaus, joka esti harjoittelun moneksi viikoksi. Oli vain hyväksyttävä, että en pelaa enää tällä kaudella, Pettinen sanoo.
- Olin itse sairaalassa, kun kausi loppui ja näin vain yhden pelin Tepsiä vastaan. Pudotuspeleistä ei jäänyt mitään kuvaa ja muutenkin hallilla tuli käytyä aika vähän. Ensinnäkään ei ollut lupaa liikkua niin paljoa ja toisaalta ei huvittanut katsoa, koska itse en päässyt auttamaan, hän jatkaa.
Uusimmat
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
Lataa lisää