Petteri Nummelin edustaa seuraavassa ottelussaan Leijonia jo 226. kerran. Hänen isänsä Timo ylsi 225 maaotteluun kolmekymmentä vuotta kestäneellä jääkiekkourallaan vuosina 1964-94. Nuoresta Petteristä tuntui aikoinaan ihmeelliseltä, mihin isänsä ylsi.
- Silloin mietin, että tällaista en tule saavuttamaan itse. Aika huikeat lukemat.
- Nyt se on tullut sitten kuitenkin täyteen, Petteri Nummelin tuumaili Moskovan MM-kisoissa.
Nummelin pelasi 225. maaottelunsa ja sivusi isänsä lukemia sunnuntaina, kun Suomi voitti Tanskan. Leijonien ykköspuolustajaparin Lasse Kukkosen kanssa muodostanut Nummelin iski kamppailussa kaksi upeaa maalia.
- No niin, sekin siihen päälle - se on aina kivaa, ja joukkue vielä voittikin, Nummelin jätti hehkuttamatta uransa 12. ja 13. MM-osumia.
Nummelinin perheessä urheilulla on aina ollut tärkeä sijansa. Timo Nummelin muistetaan Suomessa myös taitavana ja etenkin väkevänä jalkapalloilijana. Hänet valittiin vuoden jalkapalloilijaksi 1968. Hänen poikansa Petteri valitsi jääkiekon. Petteri oli innolla seurannut isänsä otteita kaukalossa, myös maaottelupelejä.
- Katsomosta olen ehkä nähnyt tuollaiset viisi tai kuusi isän maaottelua. Ja televisiosta veikkaisin, että aika lähellä 150. Vaan olisikohan niitä edes tv:stä silloin tullut. Jos tuli, niin silloin olen nähnyt ne lähes kaikki, Petteri Nummelin ynnäili.
Vastassa taitoa
Nummelin liittyi Suomen MM-joukkueen vahvuuteen lähtöpäivänä keskiviikkona viime viikolla. Kotikaupunkiinsa Turkuun hän oli ehtinyt Pohjois-Amerikasta edellisenä iltana ja turisi lyhykäisesti isänsä kanssa.
- Vähän juteltiin vaan. Tsemppiä toivotettiin. Että samaan malliin, Petteri Nummelin kertoi.
Vappupäivänä Leijonat kohtaa Venäjän MM-kaukalossa.
- Tiedämme, että vastassa on hirveä määrä yksilötaitoa ja kaikkea. Meidän pitää pystyä olemaan joukkueena iso.
- Meidän on turha lähteä yksilöinä pelaamaan heitä vastaan. He ovat aivan huikeita, Nummelin tiesi.
Petteri Nummelin, 34, pelasi kuluvalla kaudella NHL:ssä ensimmäisen sopimuskautensa Minnesota Wildissa. Ura jatkuu, ja maaotteluita ja MM-turnauksiakin hänelle voi kertyä vielä jonkin verran lisää.
- Jos terveenä pysyn, niin mikä ettei. En näe mitään estettä sille, jos pystyn säilyttämään tasoni ja mahdun mukaan, debyyttinsä Leijonissa 1993 tehnyt Nummelin aprikoi.
Kosolti kokemuksia
Nummelin on edustanut Suomen maajoukkuetta Venäjällä useasti ennen kuluvaa MM-turnausta.
- Täällä Moskovassa on tullut koettua Izvestija- ja Baltika-turnaukset. Ja MM-kisat Pietarissa 2000.
Tuoreet kokemukset ovat olleet Nummelin mieleen. Hänen kommenteissaan kuului kehu.
- Minun täytyy sanoa, että pukukoppi on varmasti yksi parhaista, mitä MM-kisoissa on koskaan ollut.
- Ruuhkat Moskovassa monen miljoonan ihmisen kaupungissa ovat mitä ovat. Ruuhkissa emme kuitenkaan ole kauan joutuneet seisomaan. Tulemme poliisisaattueessa harjoituksiin ja peleihin, Nummelin selvitti.
(MTV3-STT)