Petteri Koposen kausi jatkuu Italiassa

Petteri Koponen Bolognan paidassa syyskuussa. Kuva: Seppo Samuli/LEHTIKUVA.
Petteri Koponen Bolognan paidassa syyskuussa. Kuva: Seppo Samuli/LEHTIKUVA.LEHTIKUVA
Julkaistu 26.05.2009 07:40

Maajoukkuekoripalloilija Petteri Koposen kausi Italiassa jatkuu vielä ainakin pari päivää. Koposen edustama Virtus Bologna tasoitti maanantai-iltana Italian liigan puolivälieräsarjan lukemiin 2-2 lyömällä Trevison kotonaan 99-78 (55-39).

Ratkaiseva ottelu pelataan Trevison kotikentällä keskiviikkona. Sarjan kaikki pelit ovat päättyneet tähän mennessä kotivoittoihin.

Koponen pääsi kentälle kolmeen otteeseen, mutta komennukset olivat lyhyitä. Peliaikaa Koposelle kertyi kuusi minuuttia, joiden aikana hän teki kaksi pistettä onnistuttuaan molemmissa vapaaheitoissaan. Koponen kokeili kahdesti myös kolmen pisteen heittoa, mutta molemmat menivät ohi.

Ottelu alkoi Virtuksen kannalta pelottavan huonosti, kun Treviso karkasi islantilaisen Jon Stefansonin johdolla 14-6-johtoon. Virtus nousi kuitenkin nopeasti rinnalle ja ohi, kun joukkueen korinalusjyrä Sharrod Ford pääsi vauhtiin. Virtus voitti avausneljänneksen lopun peräti 25-10 ja aloitti karkumatkansa.

Amerikkalainen Ford (19/13) oli ottelussa sekä piste- että levypallokuningas. Virtuksen muut tehomiehet olivat myös USA:sta, sillä Kevin Langford heitti 17 pistettä ja Brett Blizzard 15, kaikki kolmosilla.

Trevisosta Stefansson hyytyi lopulta kymmeneen pisteeseen. Tehokkaimmat olivat Sandro Nicevic (15/7) ja DaShaun Wood (16/4).

Seuran omistaja kannattaa Koposta Boykinsin sijaan

Koposen takamiestoveri Earl Boykins sai kokoon kahdeksan pistettä, joista viisi vapaaheitoilla. Seuran omistajan Claudio Sabatinin kritiikin kohteeksi joutunut Boykins jakoi kahdeksan koriinjohtavaa syöttöä, mutta toisaalta oma heitto pelitilanteissa ei sujunut: yhdeksästä yrityksestä vain yksi koriin.

Italian maineikkaimman urheilulehden, Gazzetta dello Sportin mukaan Sabatini haluaa eroon Boykinsista, Serie A:n kallispalkkaisimmasta pelaajasta.

- Koponen voi pelata enemmän. Hän on meidän tulevaisuutemme. Kärsivällisyyteni Earlin kanssa on loppu, Sabatini kertoi Gazzetta dello Sportissa.

(MTV3-STT)