Pesäpallon sopupelituomiot pysyivät

Julkaistu 06.02.2003 12:40(Päivitetty 07.02.2003 07:18)

Hovioikeus piti tuomiot pesäpallon ns. sopupelijutussa pääosin ennallaan. Tuomitut joutuvat maksamaan sakkoja ja joillekin määrättiin ehdollisia vankeusrangaistuksia.

Helsingin hovioikeus piti pesäpallon sopupelijutun tuomiot pääosin ennallaan. 20 henkilöä sai jutussa ehdollista vankeutta tai sakkoja elokuussa 1998 tehdyistä petoksista. Viiden pesäpallo-ottelun tulokset oli sovittu etukäteen ja sitä käytettiin hyväksi pitkävetopetoksessa. Hovioikeus totesi, että myös ammattimainen uhkapelaaja voi syyllistyä tiedonhankinnallaan törkeään petokseen.

Kun Vantaan käräjäoikeuden päätös kesällä 2001 oli runsaat 400 sivua, Helsingin hovioikeus selvisi nyt sadalla. Valtaosassa syytettyjen tuomiolauselmia luki vain: Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

17 pesäpalloihmistä sai 3-5 kuukauden ehdollisen tuomion. Kolme selvisi sakoilla. Yhden syytteet hylättiin. Tuomiot tulivat petoksista ja törkeistä petoksista.

Jutun syyttäjä Ari-Pekka Koivisto oli vaatinut hovioikeudessa kovempia rangaistuksia. Hovi totesi päätöksessään, että rikokset ovat olleet tahallisia ja suunnitelmallisia, ja että rikokset ovat vahingoittaneet pesäpalloseuroja ja pesäpalloa lajina. Hovi katsoi kuitenkin, että tuomioiden mittaaminen rangaistusasteikon alapäästä oli perusteltua, koska teoista oli vastaajille aiheutunut paljon kielteisiä seuraamuksia. Tämä oli selkeä viittaus useiden pelaajien saamiin pelikieltoihin.

Haminan Palloilijoden Pasi Nurmisen asianajaja Ari Väntsi piti tuoreeltaan tuomiota pettymyksenä. Olisi mielellään nähty hylkäävä tuomio. En edelleenkään usko, että tässä on ollut sellaista tahallisuutta, jota rikoksen tunnusmerkistö edellyttää.

Väntsi ei halunnut ennakoida haetaanko jutussa valituslupaa korkeimpaan oikeuteen.

Ammattipelaajan tuomio koveni

Hovioikeus hylkäsi joitakin avunantoa petoksiin koskevia syytteitä. Näiden syytteiden hylkääminen vaikutti tuomittujen yhteisvastuullisiin korvauksiin Veikkaukselle, muttei rangaistuksiin. Yhden henkilön tuomio koveni. Jari Torkkel tuomittiin petoksen asemasta hovioikeudessa törkeästä petoksesta. Hän sai 4 kk 10 pv ehdollista vankeutta.

Torkkel ei ollut pesäpalloilija, vaan päätöksen mukaan pikemminkin ammattimainen suuren rahan uhkapelaaja. Torkkel oli pelannut pitkävetoa 13.8.1998 kaikkiaan 6400 markalla ja voittanut 211420 markkaa. Hovioikeus katsoi Torkkelin syyllistyneen törkeään petokseen, koska hän oli tavoitellut huomattavaa taloudellista hyötyä sekä järjestelmällisesti hankkinut ja välittänyt tietoa otteluista. Hovioikeus ei pitänyt Torkkelin menettelyä vain vihjeiden hankkimisena.

Hovioikeus linjasi päätöksessään myös sen minkälaista vihjetietoa pitkävetopelaaja ei saa käyttää hyväkseen. Koska kyse on periaatteessa lopputuloksen arvaamisesta, tietoa sovitusta lopputuloksesta ei saa käyttää. Pitkävetopelaajalla voidaan katsoa olevan varmasti tai varsin suurella todennäköisyydellä tieto ottelun sopimisesta silloin kun se on esimerkiksi peräisin yhdeltä tai useammalta kohdeottelussa pelaavan joukkueen pelaajalta tai muulta jäseneltä taikka muulta riittävän luotettavalta taholta, hovioikeus totesi.

Hovioikeus hylkäsi käräjäoikeuden tapaan Veikkauksen jättimäisen 1,5 miljoonan euron korvausvaatimuksen. Summa vastaa sopupelien rahapeliyhtiöille aiheuttamia tappioita. Tämä vaatimus oli hylätty myös käräjäoikeudessa.

Veronmaksajille juttu on tullut kalliiksi. Käräjäoikeusvaiheessa valtion maksamat asianajajakulut olivat noin 1,5 miljoonaa euroa. Hovioikeudessa nämä palkkiot olivat runsaat 200 000 euroa.

Epäiltyjä yhä yli 40

Poliisitutkinnan perusteella kaikkiaan 360:ä henkilöä epäiltiin vyyhdin tiimoilta rikoksesta. Hovioikeuden tuomio koski siis kahtakymmentäyhtä. Syyttäjä Ari-Pekka Koivisto on tehnyt jutun tiimoilta nyt noin kolmesataa syyttämättäjättämispäätöstä. Keskeisiä perusteita on ollut kaksi. Joko ei ole ollut näyttöä rikoksesta tai sitten pitkävetoa pelannut on katunut ja palauttanut voittonsa Veikkaukselle.

Vantaan syyttäjävirastosta valtionsyyttäjäksi siirtynyt Koivisto sanoo, että neljänkymmenen osalta juttu on yhä auki.

- Missään nimessä mitään sopupeli 2 oikeudenkäyntiä ei tule. Se on mahdottomuus, Koivisto sanoi tuoreeltaan.

-Yksittäisten juttujen osalta en halua ennakoida tilannetta. Pitää katsoa miten hovioikeus on päätöksessään tätä linjannut.

Koivisto ei aamulla halunnut arvailla hakeeko hän jutussa valituslupaa KKO:lta.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa