Pesäpallon sopupelijutun käsittely Helsingin hovioikeudessa alkoi tiistaina ilman pesäpalloilijoita. Televisio- ja lehtikuvaajat saivat maalitaulukseen vain juristien letkan, sillä kahdestakymmenestä syytteessä olevasta miehestä vain yksi saapui itse paikalle.
Hänkään ei ollut varsinainen pesäpallomies, vaan Hyvinkään Tahkon hierojana toiminut Jari Torkkel. Muutoin asetelmat olivat lähes samat kuin vajaat kaksi vuotta sitten Vantaan käräjäoikeuden aloittaessa sopusopan hämmentämisen. Mitään olennaista uutta hovioikeudessa ei kuultu, vaan päivä kului lähinnä syyttäjän ja puolustuksen asianajajien kiistellessä petosrikoksen tunnusmerkistön syvimmästä olemuksesta.
Kihlakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koivisto vaatii hovioikeudessa 20 syytetystä 13 miehelle kovempaa rangaistusta kuin mitä käräjäoikeus langetti. Koiviston mukaan yhteistä näille miehille on se, että he osallistuivat aktiivisesti sopuotteluiden järjestämiseen tai soputiedon levittämiseen. Jutun asianomistaja Veikkaus puolestaan uudisti hovioikeudessa korvausvaatimuksen kokonaisvahingoista, jotka yhtiö katsoo sopupelien takia kärsineensä.
Korvausvaatimuksen summa on pudonnut noin satatuhatta euroa käräjäoikeudessa esitetystä. Nyt Veikkaus hakee syytetyiltä yhteisvastuullisesti runsaan 1,4 miljoonan euron korvauksia. Kaikki 20 miestä kiistävät yhä syytteet. Useissa puolustuksen puheenvuoroissa vaadittiin kaikkien syytteiden hylkäämistä.
Syytettyjä on nyt yksi vähemmän kuin käräjäoikeudessa, sillä Haminaa edustaneen Jari Heikkilän syyte hylättiin käräjäoikeudessa, eikä kihlakunnansyyttäjä valittanut ratkaisusta. Myös asianajajista osa on vaihtunut sitten käräjäoikeuskäsittelyn. Traagisin vaihdoksista on kolmea syytettyä avustaneen asianajaja Jukka Lehtisen poistuminen. Lehtinen kuoli kuukausi sitten vaikean sairauden murtamana.
