Liikkumisrajoitukset Uudeltamaalta voivat tulla voimaan jo huomenna

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä kertoo, miten Uudenmaan liikkumisrajoituksien käsittely etenee 7:36
MTV Uutiset jututti Ojala-Niemelää torstaina liikkumisrajoituksiin liittyen.

Perustuslakivaliokunta kokoontuu käsittelemään Uudenmaan liikkumisrajoituksia vasta huomenna aamulla.

Valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) sanoo, että valiokunta aloittaa asiantuntijakuulemiset huomenna kello 8.30 ja mietintö puristetaan kasaan iltapäiväksi ja viedään täysistuntoon, jossa se on ainoassa käsittelyssä. Hänen mukaansa liikkumisrajoitukset voivat siis tulla voimaan huomenna perjantaina.

Tiedossa ei vielä ole, moneltako rajoitukset astuisivat voimaan.

– Se riippuu huomisesta valiokuntakäsittelystä, että miten saamme sen mietinnön valmiiksi ja saliin, Ojala-Niemelä sanoo.

Hän sanoo, ettei ole miettinyt, miten toimittaisiin, jos mietintöä ei saataisi vietyä huomenna täysistuntosaliin.

– En ole sitä miettinyt, koska se ei ole mahdollista. Kyllä me sen huomenna viemme läpi. Minulla on vahva käsitys, että perustelumuistioiden eteen oli tehty paljon töitä.

Hallitus kertoi eilen illalla tiedotustilaisuudessa esittävänsä Uudellemaalle tiukkoja liikkumisrajoituksia. Uudenmaan maakuntaan tulo ja sieltä poistuminen aiotaan kieltää.

Liikkumisrajoitusten on määrä kestää 19. huhtikuuta asti.

Hallituksen mukaan rajoituksista voitaisiin poiketa vain työssäkäynnin tai elinkeinon harjoittamisen osalta sekä esimerkiksi lapsen tapaamisoikeuden tai lähiomaisen kuoleman vuoksi. Vapaa-ajan matkat esimerkiksi kesämökeille eivät ole riittävä syy ylittää Uudenmaan rajaa.

Tänään lähetekeskustelussa

Liikkumisrajoituksia koskeva asetus ilmoitettiin saapuneeksi eduskuntaan täysistunnossa eilen. Asetuksesta käydään lähetekeskustelu tänään iltapäivällä alkavassa täysistunnossa.

Lisäksi eduskunnalle on annettu valmiuslain käyttöönottoasetus terveydenhuollon henkilökunnan työvelvollisuudesta. Asetuksen mukaan työvelvollisuutta voidaan soveltaa koko maassa. Töihin voidaan kutsua julkisen tai yksityisen terveydenhuollon työntekijöitä, jotka ovat iältään 18–67-vuotiaita. Asetuksen on määrä olla voimassa 13. huhtikuuta asti.

Hallitus pyrki saamaan terveydenhuollon henkilökunnan työvelvollisuuden voimaan jo viime viikolla, mutta tuolloin eduskunnan perustuslakivaliokunta ei hyväksynyt asiaa.

– Olisi esimerkiksi voinut jäädä epäselväksi, milloin ihmisen ei tarvitse osallistua työvelvollisuuteen, Ojala-Niemelä sanoi viime viikon keskiviikkona.

Hallituksen nyt antaman asetuksen mukaan sovellettavaksi tulevat aiempaa kattavammin valmiuslain säännökset työvelvollisuudesta. Näin pyritään huolehtimaan työvelvollisen aseman ja oikeuksien suojaamisesta.

Myös työvelvoitetta koskeva asetus on tänään lähetekeskustelussa ja huomenna perustuslakivaliokunnan käsittelyssä.

Lue myös:

    Uusimmat