Perusta yrttitarha parvekkeelle

Yrtit tuovat parvekkeelle väriä ja tuoksua – ja antavat ruokaan herkullista makua.

Yrttitarhan perustaminen on helppoa ja hauskaa. Pääset alkuun hankkimalla multaa ja muutaman suuren ruukun. Yrtit voit ostaa joko valmiina taimina tai kasvattaa ne itse siemenistä.

Kätevät valmiit taimet

Kun ostat yrtit valmiina taimina, pääset heti nauttimaan niiden sadosta.

– Taimina kannattaa hankkia etenkin hidaskasvuiset yrttilajit, kuten laventeli ja rosmariini, sillä niiden sato jää ensimmäisenä kasvuvuonna niukaksi, hortonomi Outi Tynys Kotipuutarha-lehdestä kertoo.

– Samoin monivuotisista kookkaista yrteistä, kuten lipstikasta, venäjänrakuunasta ja saksankirvelistä, saa nopeimmin satoa ostotaimina.

Uusia taimia saat puutarhamyymälän lisäksi myös lähikaupasta, kun leikkaat kaupan ruukkuyrttien versot poikki muutaman sentin korkeudelta ja istutat ne tilavampiin astioihin.

Nopeat ehtivät huhtikuussa

Taimien kasvatus siemenestä saakka on helppoa, mutta se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

– Aikaista satoa haluava on kylvänyt siemenet ikkunalle jo helmikuun lopulla, mutta useimpien lajien taimikasvatuksen voi aloittaa vielä huhtikuussa, Outi Tynys sanoo.

Nopeakasvuisia lajeja ovat muun muassa ajuruoho, basilika, mäkimeirami, iisoppi, sitruunamelissa, minttu ja kynteli.

Suoraan ulos ruukkuihin voit kylvää keväällä esimerkiksi tillin, vihanneskrassin, kirvelin ja kähärä- ja silopersiljan.

Siemenet itämään ikkunalle

Nopeakasvuiset ja isosiemeniset lajit voit kylvää suoraan omiin ruukkuihinsa, jolloin säästät yhden kasvatusvaiheen eli koulinnan.

– Hitaasti itävät ja pitkän kasvuajan vaativat samoin kuin pienisiemeniset lajit on kätevintä kylvää hajakylvönä laatikkoon, Tynys sanoo.

Peitä kylvökset ohuella muovilla, johon olet pistellyt reikiä ilmanvaihdon varmistamiseksi. Tarkista kylvökset päivittäin, jotta saat pidettyä kasvualustan riittävän kosteana – ei liian märkänä. Paras paikka siemenruukuille on mahdollisimman valoisa ikkunalauta, lämpötilaksi sopii huoneenlämpö.

Latvominen tärkeää

Kun laatikkotaimiin on kasvanut lehtipari sirkkalehtien eli ensimmäisten lehtien lisäksi, kouli ne omiin ruukkuihinsa.

– Taimia kannattaa latvoa eli leikata niiden latvaversoja jo pikkutaimista alkaen, sillä latvominen lisää oksien haaroittumista, Tynys sanoo.

Ensimmäiset viikot taimettumisen ja koulinnan jälkeen kasvit pärjäävät mullan sisältämillä ravinteilla. Ravitse sen jälkeen yrttejä esimerkiksi kasteluveteen lisättävillä lannoitteilla. Myynnissä on myös luonnonmukaisia pitkävaikutteisia lannoitteita, jotka sekoitetaan istutusmultaan. Lannoitteita valmistaa esimerkiksi Biolan.

Ulos lämpimään

Toukokuussa tai viimeistään kesäkuun alussa päivät ovat sen verran lämpimiä, että ruukut ja laatikot voi siirtää ulos parvekkeelle karaistumaan. Monet yrtit, kuten basilika, ovat kuitenkin erittäin arkoja kylmälle. Viileällä säällä tai kylminä kevätöinä ne kannattaa tuoda sisälle suojaan tai peittää harsoilla.

Kokeile myös näitä!

Rohtosamettikukka eli samettirakuuna. Kylvä tämä Meksikosta kotoisin oleva mauste- ja teeyrtti sisällä taimiruukkuihin maalis-huhtikuussa ja istuta ulos kesäkuussa. Kukan lehtien hienostunut aniksen ja lakritsan maku muistuttaa ranskalaista rakuunaa. Käytä lehtiä tuoreena koko kasvukauden ajan rakuunan tapaan muun muassa liha-, kala-, kana- ja kasvisruokiin sekä munakkaisiin, kastikkeisiin ja salaatteihin. Kuivaa kukat teeksi.

Liperi eli lipstikka. Kylvä tämän korkean ja kestävän yrtin siemenet kesäkuussa ja mieti tarkkaan, mihin tilaa vievän yrtin parvekkeella sijoitat. Lipstikan maku muistuttaa selleriä, ja sillä voi osittain korvata keitoissa ja kastikkeissa liemikuution.

Mäkimeirami. Kestävä yrtti kasvaa nopeasti siemenestä ja muodostaa mattomaisen, helposti leviävän kasvuston. Käytä meiramin lehtiä oreganon tapaan tuoreena pizzoihin sekä liha-, tomaatti- ja kasvisruokien mausteeksi tai kuivaa ja pakasta niitä talven varalle.

Teksti: Paula Larjo / Mediafocus

Lähteet: Puutarhaliitto

Kuvat: SXC, Biolan, Puutarhaliitto

Lue myös:

    Uusimmat