Pertunmaalle nousemassa Suomen suurin aurinkovoimala – hankkeen tuottamaa tietoa tarkoitus käyttää myös tutkimukseen

Aurinkosähkön käyttö on kaksinkertaistunut Suomessa vuodesta 2016 lähtien 9:28
Katso myös: Aurinkosähkön käyttömäärä kaksinkertaistui Suomessa vuosina 2016–2022.

Suur-Savon Sähkö aikoo rakentaa Pertunmaalle Etelä-Savoon Suomen suuriman aurinkovoimalan. Voimalan on tarkoitus toimia myös oppimisympäristönä aurinkosähköalan kehittämiseksi.

Suur-Savon Sähkö kertoo tiedotteessaan, että voimalan rakentaa Solarigo Systems ja sen tuottama sähkö myydään Lumme Energian aurinkosähkösopimuksina.

Voimalan pinta-ala noin 20 hehtaaria

Pertunmaan voimala tulee sijaitsemaan Kuortissa Lammasvuoren ja Ukonvuoren ympäristössä, uuden teollisuusalueen vieressä. 

Aurinkovoimalassa on noin 28 000 paneelia, joiden huipputeho on 15 MW. 

Voimalan pinta-ala on noin 20 hehtaaria, ja se tulee Suur-Savon Sähkön mukaan olemaan suurempi kuin mikään tällä hetkellä toiminnassa oleva aurinkovoimala Suomessa. 

Kaupallinen tuotanto alkamassa vuonna 2024

Pertunmaan voimalan toteuttamiselle on haettu Työ- ja elinkeinoministeriön uuden energiateknologian ja suurten demonstraatiohankkeiden investointitukea. Voimalan toteutus edellyttää myönteistä tukipäätöstä. 

Puistoa ja sen tuottamaa dataa voivat Suur-Savon Sähkön mukaan hyödyntää tutkimustyössä oppilaitokset sekä asiantuntijajärjestöt, jotta aurinkosähköalaa voidaan kehittää laajalti koko Suomessa.

Voimalan kaupallinen tuotanto on määrä aloittaa vuonna 2024. Odotettu sähkön vuosituotanto on 13 200 MWh, mikä vastaa noin 880 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta. 

Lue myös:

    Uusimmat