Pentti Kouri kuollut

Taloustieteilijä ja pääomasijoittaja Pentti Kouri on kuollut. Kouri kuoli tänä aamuna pitkälliseen sairauteen Los Angelesissa. Kouri oli syntynyt 12.2.1949 Kemijärvellä.

Kouri nousi suuremman yleisön tietoisuuteen 1980-luvulla ns. Kouri-kauppojen myötä. Kaupoissa ostettiin SYP:n ja Sammon osakkeita KOP:n lainoituksella veroparatiiseihin rekisteröityneiden yhtiöiden nimiin. Pankkitarkastusvirasto piti kauppoja lain vastaisena ja soppa johti lopulta KOP:n pääjohtajan Jaakko Lassilan eroon.

Kouri oli myös erittäin lahjakas ekonomisti, ja hän toimi taloustieteen professorina sekä Yhdysvalloissa että Suomessa. Tutkimustyössään hän keskittyi erityisesti valuuttakurssiteoriaan.

Kouri tuli tunnetuksi myös taideharrastuksestaan. Hän kokosi 1980-luvulla mittavan nykytaiteen kokoelman, jonka nykytaiteen museo Kiasma myöhemmin hankki.

Kouri vieraili viimeksi Helsingissä viime lokakuussa, jolloin Kiasmassa juhlittiin hänen nimikkokokoelmaansa.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 22.01.2009)

Lue myös:

    Uusimmat