Sade ei haitannut, kun presidentti Donald Trump vieraili Allentownissa Pennsylvaniassa. Puolitoistatuntinen tilaisuus oli juuri sitä, mitä yleisö halusi.
Presidentti Donald Trumpin kampanjatilaisuudet käyvät perhetapahtumista. Ainakin, jos katsoo New Jerseyssä asuvaa Kristenia.

Hän on lähtenyt kotoaan yli 150 kilometrin päähän Pennsylvanian Allentowniin osoittamaan tukeaan Trumpille. Kristen sanoo, että turvallisuus, talous ja ulkopolitiikka on parantunut Trumpin aikana.
– Hän on toteuttanut kaikki lupauksensa.
Kristen näkee Trumpin lavalla ensi kertaa. Toisin on Edward X. Youngilla, joka näki Trumpin edellisenä päivänä noin 600 kilometrin päässä New Hampshiressa.
Young nukkui pari tuntia, söi ja ajoi läpi yön nähdäkseen Donald Trumpin uudelleen.
Young, kuten niin moni muukin yleisössä, pitää päässään punaista Maga-, eli Make Amerika Great Again -lippistä. Lisäksi hänen farkkutakistaan roikkuu Trump-aiheisia pinssejä. Hän selvästi fanittaa presidenttiä toden teolla.
– Kaksi viikkoa sitten hän sairasti koronavirustautia. Nyt hän pitää kaksituntisia improvisoituja puheita. Donald Trump on ensimmäinen rocktähti–supersankari-presidenttimme!










