Pelottava kaatuminen avausmutkassa – espanjalaiskuljettaja oli jäädä takaa tulleiden pyörien jyräämäksi: "Onneksi ei sattunut mitään pahempaa"

2:55
Videolla Moto2-kilpailun startti, jossa Jorge Navarro kaatui vaarallisesti keskelle rataa.

Aragonian Moto2-kilpailu sisälsi lukuisia kaatumisia, joista vaarallisin nähtiin heti lähdössä. Kilpailun voittoon lopulta ajoi Sam Lowes.

Kilpailun avausmutkassa Jorge Navarro kaatui ja jäi vaarallisesti keskelle rataa takaa tulleiden pyörien pyyhältäessä lujaa ohi.

– Onneksi ei sattunut mitään pahempaa. Siinä oli vaaran paikka, kun kuski jäi pyörimään radalle ja kuljettajia tuli joka puolelta ohi, C Moren asiantuntija Mika Kallio totesi tilanteesta.

Navarro selvisi vaaratilanteesta ilman suurempia vahinkoja, vaikka yksi pyörä näyttikin osuneen espanjalaiseen.

Draama jatkui kolmannella kierroksella, kun MM-sarjaa johtanut Luca Marini kaatui ja joutui keskeyttämään.

Kaatumissuma sai jatkoa kahdeksan kierrosta myöhemmin, kun tällä kertaa Fabio Di Giannantonio kaatui kakkosmutkassa kisan kärkipaikalta.

Kakkosmutka vaati vielä yhden uhrin kaksi kierrosta ennen maalia, kun kohti voittoa ajanut Marco Bezzecchi meni nurin ja joutui keskeyttämään.

1:28
Marco Bezzecchi kaatui kärkipaikalta kaksi kierrosta ennen maalia.

Kilpailuun paalulta lähtenyt Sam Lowes kiitti ja kuittasi muiden virheet ajamalla toisena viikonloppuna peräkkäin voittoon.

Toiseksi ruutulipulle kaasutteli Enea Bastianini ennen Aki Ajon KTM-tallin Jorge Martinia. Ajon tallin japanilaiskuljettaja Tetsuta Nagashima oli kilpailussa yhdeksäs.

Marinin keskeytyksen myötä MM-sarja kääntyi päälaelleen. Bastianini nousi MM-sarjan kärkeen kahden pisteen erolla Lowesiin. Marini putosi kolmanneksi ja jahtaa Bastianinia nyt viiden pisteen päässä.


Kaikki MotoGP-kauden aika-ajot ja osakilpailut suorina lähetyksinä C Moren kanavilla ja cmore.fi-suoratoistopalvelussa!

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja