Pelaajayhdistys uhkaa SM-liigaa oikeustoimilla: "Jos tähän ei yhteistyössä päästä"
Suomen Jääkiekkoilijat ry vaatii kotimaan sarjajärjestelmän perusteellista uudistamista. Pelaajayhdistyksen mukaan Suomeen tarvitaan kaksi elinvoimaista ammattilaissarjaa.
SJRY kertoo torstaina julkaisemassaan tiedotteessa, että sen näkemyksen mukaan kahteen ylimpään sarjaan mahtuisi yhteensä 20–24 joukkuetta.
SM-liigan ja Mestiksen välisen kuilun kaventaminen on ollut esillä viime kesästä lähtien. Lokakuussa Liiga avasi pitkän keskustelun jälkeen nousumahdollisuuden keväästä 2025 alkaen, mutta samalla yli 3,6 miljoonan euron osakemaksu on herättänyt väitteitä jopa kilpailulain vastaisesta toiminnasta.
Pelaajayhdistys huomauttaa, että suomalaista huippukiekkoa määrittelevä yhteistyösopimus umpeutuu kuluvan kauden päätteeksi. SJRY haluaa päästä mukaan vaikuttamaan seuraavan sopimuksen sisältöön.
– Olemme esittäneet kolmikantaisten ja yhdenvertaisten neuvottelujen aloittamista, jossa mukana ovat Pelaajayhdistys, Liiga ja Jääkiekkoliitto. Yksi taho ei voi päättää näin tärkeistä muutoksista, vaan päätöksiä tehdään yhdessä, yhdistys toteaa.
Pelaajayhdistys on selvittänyt asiantuntijoiden näkemystä SM-liigaan kohdistuneisiin epäilyksiin määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.
– Näemme nyt ensiarvoisen tärkeänä, että ryhdymme pikaisesti toimiin sellaisen sarjajärjestelmän luomiseksi, joka ei jätä mitään epäilyksiä toiminnan lainvastaisuudelle. Jos tähän ei yhteistyössä päästä, on Pelaajayhdistyksen ryhdyttävä oikeudellisiin toimiin, tiedotteessa sanotaan.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää