Pekka Pouta: Valkea joulu koko Suomeen, jopa Ahvenanmaalle – sen takaa huima ensi viikko

Pekka Poudan jouluennuste: Valkea joulu yhä todennäköisempi koko Suomessa 6:29
Katso videolta tuorein ennuste lähiviikkojen säästä ja joulun lumitilanteesta!

Valkea joulu koko Suomeen vaikuttaa viimeisimpien ennusteiden mukaan koko ajan todennäköisemmältä, sanoo Pekka Pouta.

– Jopa Ahvenanmaalla se on ihan mahdollinen tämän uuden kuukausiennusteen mukaan. Mikä on kanssa jännää, niin koko Ruotsin itärannikko saattaa olla hyvin luminen. Se on aikamoinen paukku – ainakin lumiukkoja tekeville, Pouta sanailee.

Kuukausiennusteessa on kuitenkin yhä epävarmuutta.

– Lämpöisen puhalluksen pitäisi olla aika iso, että se vaikka kymmenen sentin hangen sulattaisi. Todellakin pitäisi olla enemmänkin kuin yksi lauha päivä. Pitäisi tulla kunnon lounaisvirtaus – sitä ei täällä näy, Pouta tulkitsee.

Ensi viikon osalta vaikuttaa siltä, että etelään voi sataa kunnolla ja lumikertymä voi olla kymmenen senttiä tai enemmänkin.

Poudan mukaan Lappi kylmenee vähitellen selkeästi ja siellä vallitsee korkeapaine. Etelään sateet pyrkivät puskemaan arktista ilmamassaa vastaan.


Lue myös:

    Uusimmat