(100% Record Company)
Tämä on kouvolalaislähtöisen trion ensimmäinen studioalbumi uudella miehistöllä. Kaikki seitsemän edellistä studioalbumiahan oli tehty miehistöllä Timo Nikki–Tsöötz Kettula–Twist Twist Erkinharju.
Nikin luotsaama bändi perustettiin jo vuonna 1976. Vaihtelevin kokoonpanoin edettiin aina vuoteen 1983, jolloin edellä mainittu trio osui ja jäi samaan yhtyeeseen. Siitä muodostui yksi Suomen kovimmista lavabändeistä kautta aikojen. Tietä tasoitti vuonna 1984 rockin SM-kisojen voitto. Itse asiassa Peer Günt voitti arvalla, koska kisan kakkoseksi jäänyt Kolmas Nainen arvotettiin kouvolalaisten kanssa samoille pisteille.
Peer Günt nautti vahvaa yleisön luottamusta etenkin 1980-luvun loppupuolella. Bändin energisesti lataama voimarock toimi niin levyillä kuin lavoilla ja poiki jopa radiohittejä. Näistä mainittakoon vaikka Bad Boys Are Here, Backseat ja Bartender.
Homma hiipui melkoisesti kuitenkin 1990-luvun aikana. Moni luuli jo bändin lopettaneen. Se kuitenkin keikkaili ja viimeinen jyrätrion Nikki–Kettula–Erkinharju albumi ilmestyi pitkän levytystauon jälkeen vuonna 2005. Pian tämän jälkeen Nikki ilmoitti, ettei bändi enää jatka lähes legendaariseksi muodostuneella kokoonpanollaan. Syynä kerrottiin olevan alkoholiongelmat.
Tästä seurasi loanheittoa puolin ja toisin. Hetken näytti jopa siltä, että Peer Güntin nimen käyttökin olisi vaarassa. Nikki on bändin ainoa alkuperäisjäsen, joten hänellä lienee oikeus bändin nimeen.
Peer Güntillä on edessään siis uusi alku. Nyt Nikin lisäksi rivissä ovat Pete Pohjanniemi basson varressa ja Sakke Koivula rummuissa. Albumilla on 11 biisiä. Tyyli ei ole muuttunut, yhtään hidasta ei ole mukaan kelpuutettu. Sinkku Sudden Death ilmestyi esittelypalana pari viikkoa sitten.
Peer Güntin kaava on pysynyt samana kuin aiemminkin. Tukka putkella mennään. Nyt en löytänyt kuin pari viittausta siihen bluesmeininkiin, jota bändi viljeli edes jonkin verran vielä kultaisella 80-luvulla. Ehkä juuri tämä seikka alkaa pitemmän päälle myös puuduttaa. Tunti paahtamista ilman hengähdystaukoa saa aikaan melkoisen vauhtisokeuden, eikä minun erottelukykyni ainakaan enää toiminut loppumetreillä.
Guts and Glory osoittaa, että Peer Günt voi miehistönvaihdoksien jälkeenkin ihan hyvin. Bändi kiertää parhaillaan Suomea, joten mahdollisuus keikkakunnonkin tarkistamiseen on mahdollista. Albumi osoittaa myös jo monta kertaa muissa yhteyksissä todetun tosiasian, että bändistä voi vaihtaa suurimman osan kuulijan sitä huomaamatta. Mutta Peer Güntiä ei ole ilman Nikkiä. Se olisi ihan sama kuin Hurriganes ilman Remua.
teksti: Timo Väkimies