Keilaaja Osku Palermaan viikko päättyi pronssimitaliin Münchenin EM-kisoissa lauantaina. Palermaa hävisi välierässä ruotsalaiselle Martin Paulssonille sarjoin 1-2.
- Tuli jotain sellaista, mitä ei vielä ollut tullut, Palermaa luonnehti mastersin kolmatta sijaa.
Paulsson voitti lopulta EM-kultaa. Hän kukisti finaalissa norjalaisen Mads Sandbäkkenin.
EM-kisoissa Palermaa ei ollut aiemmin ollut mitaleilla mastersissa. MM-kisoissa Bangkokissa 2008 hän otti mastersissa pronssia.
- Harmittaa toki, kun pääsin näin lähelle finaalia. Tällaisessa ottelussa aina joku häviää, Palermaa sanoi.
Palermaa hävisi ratkaisevan kolmannen sarjan Paulssonille 225-231.
Muista suomalaista Joonas Jähi putosi puolivälierissä, kun hävisi Paulssonille sarjoin 0-2. Perttu Jussila hävisi neljännesvälierässä ranskalaiselle Jeromoe Duruptille 0-2.
Palermaa on kolmissa EM-kisoissa voittanut yhteensä kahdeksan mitalia, joista kolme on kultaista. Münchenissä kultavarasto ei kasvanut.
- Ei tämä huono turnaus ollut. Yhtä osaa lukuun ottamatta keilasin ihan hyvin. Sellainen perustyöviikko, Palermaa luonnehti yhden hopean ja pronssin saalista.
Palermaan valmistautuminen kisoihin sujui rikkonaisesti. Hän muutti kotia juuri ennen kisoja. Lisäksi keskittymistä siirsi jonnekin muualle perheen esikoisen odotus. Vaivana oli myös kipeä heittokäsi, jonka takia hän piti keilailusta juuri ennen kisoja taukoa reilun viikon.
- Käsi kesti, mutta oireili. No, nyt ei tarvitse kahteen viikkoon keilata, Palermaa sanoi.
Münchenistä Palermaa ehtii vielä käydä pokkaamassa mitalin, mutta kiirehtii sen jälkeen nopeasti kohti kotia. Lento lähti jo kello 20 Münchenistä. Kotona odottaa viimeisillään raskaana oleva elämänkumppani Veronica.
- Ei pitäisi olla kiire, Palermaa sanoi.
Esikoisen pitäisi syntyä ensi viikolla.