Alppihiihtokautensa sunnuntaina Levin maailmancup-pujottelussa aloittavan Kalle Palanderin mukaan hänelle uuden suksitehtaan Fischerin valikoimista löytynyt suksimalli on vaikeampi mutta nopeampi laskettava kuin suksitallin muiden laskijoiden välineet.
Palanderin suksessa on eroavaisuuksia leikkauksen ja rakenteen suhteen.
- Suksen leikkaus, siis tämä tiimalasimuoto on vähän erilainen. Suksi ei ole niin kääntyvä kuin muilla laskijoilla. Tämä on vaikeampi laskettava, mutta järkyttävän nopea, Palander vakuutti.
Kotikilpailu alppihiihdon maailmancupissa merkitsee Palanderille paljon.
- Viimeistään nyt Suomi lukeutuu vakavasti otettavien alppihiihtomaiden joukkoon. Hienoa nähdä, että Kansainvälinen hiihtoliitto FIS kunnioittaa meitä, Palander kertoi.
Palander, 29, joutuu ensimmäiseen kotikisaansa epävakaalta pohjalta. Hän kilpaili edellisen kerran maaliskuussa viime kauden finaalitapahtumassa Åressa. Palander kaatui kauden viimeisessä suurpujottelussa, loukkasi polvensa leikkauskuntoon, menetti mahdollisuutensa pujottelun cup-mestaruuteen ja joutui tyytymään maailman toiseksi parhaan pujottelijan asemaan. Polvi leikattiin keväällä, ja siitä lähtien Palander on tehnyt töitä enemmän kuin koskaan.
- En ole enää nuori, ja ensimmäisestä loukkaantumisesta toipuminen tuotti kovan, aaiivan järjettömän duunimäärän, Palander kertasi miesten cup-kauden avaustapahtuman alla.
Palander haluaa yleensä kaiken. Mieluummin heti ja nyt. Kärsivällisyyttä ja pitkäjänteistä työtä vaatineen kuntoutuksen kanssa moinen aiheutti ristiriitoja.
- Olen aina ollut jaloistani nopea. Kuntoutuksessa oli hankalaa, kun aivot sanoivat, että nyt pitää mennä, mutta jalat eivät menneetkään, Palander kuvaili.
Uotilasta tukea
Leikkauksesta toipumiseen Palander sai vertaistukea Sami Uotilalta. Maajoukkuekonkari Uotila joutui viime talvena sivuun Torinon olympialaisista uransa viidennen loukkaantumisen polven vuoksi. Uotila kärsi jo alkutaipaleella 1995 vaarallisen, uran jatkoa uhanneen selkävamman.
- Arvostus Samia kohtaan on noussut käsittämättömän paljon, Palander sanoi.
Palander ja Uotila ovat kavereita. Ja tärkeimpiä palasia suomalaisen alppihiihdon menestystarinassa. Palander täyttää ensi keväänä 30, Uotila täytti pyöreitä marraskuun alussa.
- Nousimme Samin kanssa maailmancupiin kuitenkin aika nuorina. Muistan, kun sanoin silloin joskus Samille, että hei, meillä on vielä vaikka kuinka monta vuotta aikaa. Sitten yhtäkkiä huomaa, että kymmenen vuotta menikin aika nopeasti, Palander kertoi.
Palander laskee ensimmäisen kotikilpailunsa isänpäivänä. Hän on parivuotiaan Mathilde-tytön isä.
- Silloin aikoinaan, kun oikein kukaan edes maajoukkueessa ei tiennyt asiasta, sain ensimmäisen isänpäivälahjani Samilta. Sami antoi mulle jenkeissä golfpallon, jossa luki Hyvää Isänpäivää.
Palander ei ole lopettelemassa uraansa. Maailmanmestaruudesta on vierähtänyt yli seitsemän vuotta ja halu arvokilpailumitaleihin kasvanut lukuisten epäonnistumisten ja läheltä piti -tilanteiden myötä. Helmikuussa Palander oli kiinni olympiamitalissa, mutta suksi lipesi portin väärältä puolelta. Unelma vaihtui hylkäykseen ja käsien epätoivoiseen levittelyyn Sestrieren maalialueella.
- Täälläkin täytyy vetää sillä tavalla, ettei tarvitse hävetä. Ja neljän vuoden päästä Vancouverin olympialaisissa sillä tavalla, että sieltä tulee se mitä minun mielestäni pitäisi tulla.
(MTV3-STT)