Vuonna 2012 sisäministeriönä toiminut Päivi Räsänen kertoo Ilta-Sanomille, että viime päivinä uutisoitu iskusuunnitelma poliittisiin päättäjiin kohdistui korkealle tasolle.
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoi eilen Iltalehdelle, että poliisi onnistui ehkäisemään vuonna 2012 suunnitellun iskun poliitikkoja kohtaan. Räsänen kertoo Kolehmaisen päätöksen kertoa iskusta yllättäneen hänet.
Räsänen kertoo Ilta-Sanomille uhan olleen ”lajissaan selkeä” ja tilanteena poikkeava. Hän pitääkin tapausta vakavana.