Painted Veil, The - Kirjava huntu

Julkaistu 22.11.2007 22:15(Päivitetty 08.03.2010 21:46)

Tuotantovuosi: 2006. Ohjaus: John Curran. Tuotanto: Nordisk Film. Kuva: 16:9 Anamorfinen Widescreen 1:2.40. Ääni: Dolby Digital 5.1. Kesto: 2 h.

Olisi helppo olettaa viereisestä kansikuvasta, että The Painted Veil, Kirjava huntu on romanttinen nyyhkyleffa, varsinainen chick flick. Nimikin jo paljastaa sen! Siksi yllätyinkin kun tajusin, ettei asia olekaan niin. 1920-luvulle sijoittuvassa elokuvassa yksinäinen, lontoolainen Kitty (Naomi Watts) vastaa lyhyen tuttavuuden jälkeen myöntävästi mikrobiologi Walter Fanen (Edward Norton) kosintaan, vaikka ei olekaan mieheen rakastunut, päästäkseen kauas perheestään.

Kun Kittyn Shanghaihin työnsä vuoksi vievälle Walterille paljastuu vaimonsa suhde englantilaisen diplomaatin (Wattsin aviomies Liev Schreiber) kanssa, mies kärrää Kittyn avioerolla uhaten koleran runtelemaan kiinalaiskylään, jossa hän yrittää estää taudin leviämistä. Tappavan taudin ja kapinoivien työläisten ympäröidessä Kittyä asiat eivät voisi enää olla paljon ankeammin.

En voi sanoa, että 1920-luvun Kiina elokuvan miljöönä olisi, näin omasta puolestani puhuen, aivan houkuttelevimmasta päästä. Se toimii kuitenkin tässä hienosti, Kittyn ollessa kuin kala kuivalla maalla uudessa, oudossa ympäristössään. Koleran ja vihaisten kyläläisten uhka tuo tapahtumiin vaaran tuntua.

Wattsin tavoin mainion roolityön tekee Norton, joka Walterina yrittää estää kuolleitaan paapovia asukkaita levittämästä tautia. Walter on hyvä, naissuhteissaan kömpelö mies, joka ei osaa ottaa vaimoaan tarpeeksi huomioon töiden viedessä suuren osan hänen ajastaan. Kiinalaiskylän ankeissa oloissa parin suhteella saattaa kuitenkin olla vielä toivoa.

The Painted Veil on fiksu draama, onnistunut sekoitus romantiikkaa ja koleran uhkaa, jotta sekä naiset että miehet pysyvät tyytyväisinä. DVD:llä ei ole alun trailereita lukuun ottamatta ekstroja, ja kielivalikko on levyn ainoa valikko. Tekstityskielen valitessa levy hyppää suoraan elokuvaan.

Elokuva: ****

Ekstrat: *

Teksti: Atso Suopanki

Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat