Mainos

Paavilta nuorille miltei anarkistinen kehotus: Ravistelkaa yhteiskuntaa

Paavi on kehottanut nuoria haastamaan valtarakenteita. Paavi Franciscus puhui nuorille päättäessään Etelä-Amerikan vierailunsa Paraguayssa sunnuntaina.

Katolisen kirkon johtaja kehotti nuoria ravistelemaan yhteiskuntaa, mutta osallistumaan sen jälkeen myös jälkien korjaamiseen.

Paavin mukaan nuorten tulee huolehtia vähemmän onnekkaista ikätovereistaan ja kamppailla ihmisarvoisen elämän puolesta. Franciscus niin ikään sanoi, että slummien köyhälistön tulee pysyä yhtenäisenä taistelussa elin- ja työolojen parantamiseksi.

Katolisten piiristä on noussut myös mielipiteitä, joiden mukaan paavin ei pitäisi kommentoida politiikkaa. Esimerkiksi Yhdysvaltain republikaanien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Jeb Bush sanoi, että paavin tulisi pysyä uskonnollisten kysymysten parissa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.