Mikko Paatelainen ampui vain seitsemässä minuutissa TPS:lle 2-0-johdon jalkapalloliigan ottelussa FC Lahtea vastaan. Lahti pystyi kaventamaan, mutta ei kovasta painostuksesta huolimatta pystynyt tasoittamaan.
Näin TPS paransi 2-1-voitolla omia mahdollisuuksiaan kamppailla vielä jalkapalloliigan mitalisijoista, kun taas Lahden asema hieman heikkeni, vaikka se edelleen on kolme pistettä TPS:n edellä.
Paatelainen teki maalinsa Lahden puolustuksen sähläyksien tuloksena. Samoin Rafaelin kavennus 29. minuutilla meni osittain TPS:n puolustuksen piikkiin. Monista hyvin pelatuista maalipaikoista ei kumpikaan joukkue pystynyt täysosumaa tekemään.
- Saimme hienon alun, mutta sitten pelimme hieman lopahti ja Lahti tuli vahvasti. Kolmen pelin viikosta kaksi voittoa on kuitenkin hyvä saavutus, kiitteli TPS:n tuore valmentaja John Allen pelaajiaan.
TPS:n sankari Mikko Paatelainen puolestaan totesi, ettei sarjan maalikuninkuus suinkaan ole päätavoite, vaan joukkueen menestys.
- Hyökkääjän pääasiana on kuitenkin tehdä maaleja ja aina on hienoa onnistua, tuumi rajusti kentällä töitä tehnyt Paatelainen.
TPS:n voiton takuumiehiä olivat maalivahti Jukka Lehtovaara, mainiosti keskikentän pohjalla katkonut Christian Gyan ja hyvin rakentaneet Kasper Hämäläinen sekä Aristides Pertot.
Lahden valmentaja Ilkka Mäkelä manasi tietysti ottelun alkua.
- Meille ei ole koko kautena tehty kahta maalia enemmän. Nyt pelkäsin alussa jo jonkinlaista repeämistä, mutta joukkue nousi hyvin. Ikävä, että tilaisuus HJK:n ohittamiseen livahti ohi. Toisaalta TPS tuli jo lähelle, joten mitalitaistelu vain kiristyy, Mäkelä mietti.
TPS-FC Lahti 2-1 (2-1)
2. Mikko Paatelainen (Sami Rähmönen) 1-0, 7. Paatelainen 2-0, 29. Rafael (Konsta Hietanen) 2-1.
Erotuomari: Heikki Pajunen.
Yleisöä: 3821.
TPS: Jukka Lehtovaara, Christian Gyan, Sami Rähmönen, Zarabi Kheireddine, Iiro Aalto (v), Aristides Pertot, Kasper Hämäläinen, Riku Riski (68. Chris Cleaver), Simon Pedersen, Mikko Paatelainen (85. Antti Hakala), Jarno Heinikangas.
FC Lahti: Viktor Szentpeteri, Jukka Veltheim (72. Pekka Kainu), Heikki Haara, Henri Toivomäki (77. Jonne Kemppinen), Pyry Kärkkäinen, Jukka Vanninen, Eero Korte (53. Mika Hänninen), Drilon Shala, Rafael, Konsta Hietanen, Janne Moilanen.
(MTV3-STT)