Päästä valo sisään kotiisi – näin se onnistuu

Ikkunanpesu kirkastaa kodista avautuvat näkymät. Likainen, pölyinen ikkuna saattaa pimittää jopa puolet sisätiloihin lankeavasta valosta.

Myös huonekasvit saavat enemmän valoa, kun "klasit" ovat puhtaat. Näillä nikseillä ikkunat puhdistuvat vaikka äitienpäiväksi.

Kaihtimet kuntoon

Kaihtimet keräävät pölyä. Helpointa ne on puhdistaa siten, että ensinnäkin sulkee ne. Sen jälkeen ne voi imuroida tai pyyhkiä joko kuivalla tai nihkeällä rätillä.

Ikkunoiden vuoro

Pesupuuhiin tarvitaan pesuainetta, sanko, ikkunanpesin tai rätti sekä ikkunankuivain eli kumilastalla varustettu väline. Kuivain on lopputuloksen kannalta tärkein väline. Katso, ettei sen kumiosa ole hapertunut tai muuten rikkinäinen esimerkiksi reunastaan. Kuivaukseen on hyvä varata erikseen oma liina tai sanomalehteä.

Ennen pesemistä suojaa lattiat ikkunan alla vaikka sanomalehdillä. Sujauta kumihanskat käteen.

Ikkunoiden pesuaineeksi käy astianpesuaine, yleispesuaine tai erikseen ikkunanpesuun tarkoitettu aine. Mitä vähemmän pesuainetta käyttää, sitä vähemmän ikkunoita joutuu myös huuhtelemaan ja pyyhkimään puhtaiksi itse pesuaineesta.

Voit myös testata korkillista etikkaa huuhteluveteen. Etikkaa voi testata myös pesuveteen pesuaineen kaveriksi. Myös sitruuna saattaa kirkastaa lasin.

Näin kruunaat siivouksen

Pyyhi ikkunanpielet, ikkunalauta sekä ikkunalaudan alusosa. Viimeistele puhde vaihtamalla keväiset ja keveät verhot.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat