Suosikkikirjailija Arto Paasilinnan ystävät ovat seuranneet miehen syöksykierrettä lähietäisyydeltä.
Musiikkituottaja Vexi Salmi on huolissaan hyvän ystävänsä viime vuosien kujanjuoksusta. Salmi kuvailee viikonvaihteen Ilta-Sanomille Paasilinnan olevan "onneton mies".
– Artolle ei sovi rikkaus eikä maallinen mammona. Pohjimmiltaan hän on hyvä ihminen, mutta tällä hetkellä Arto on onneton mies. Viime vuosina juominen on muuttanut muotoa, ilo siitä on kadonnut, Vexi Salmi kertoo ja jatkaa läheisten yrittäneen saada miestä hakemaan apua itselleen.
Hänen mukaansa Paasilinnan lähimmät sydänystävät ovat kadonneet tämän ympäriltä.
– Ei kukaan jaksa kuunnella, kuinka hän toistaa sadatta kertaa, että hänen kirjojaan on käännetty 46, 47 tai 48 kielelle tai kuinka rikas tai kuuluisa hän on. Jumala on antanut Paasilinnalle liikaa.
Salmi kuvailee suosikkikirjailijan työtapaa ja kirjoitusprosessia hyvin kuluttavaksi. Hän kertoo Arto Paasilinnan ajavan itsensä kirjoittaessaan täysin piippuun.
– Ongelma on se, että Arto ei halua hoitoa. Hän ei ymmärrä hätäänsä, huolestunut Vexi Salmi sanoo.
(MTV3)