Pääsiäisen menoliikenne oli runsasta – Nurmijärvellä traaginen onnettomuus, jossa kuoli 17-vuotias mopoilija

Kiirastorstaina pääsiäisen varsinaisessa menoliikenteessä tietoon ei tullut suuria onnettomuuksia, mutta Uudellamaalla 17-vuotias mopoilija kuoli mopon ja henkilöauton törmäyksessä. Poliisi tutkii Nurmijärven Klaukkalassa Lepsämäntiellä tapahtunutta turmaa.

Pienempiä tieliikenneonnettomuuksia sattui Tampereen tieliikennekeskuksen mukaan kiirastorstain menoliikenteessä vajaat kymmenkunta. Esimerkiksi Lahdenväylällä tapahtui pahimman ruuhkahuipun aikaan iltapäivällä moottoripyörän ja henkilöauton peräänajo. Auton perään ajanut motoristi vietiin sairaalahoitoon.

Kolmostiellä liikenne oli Tampereen kohdalla iltapäivällä tukossa toista tuntia. Syynä oli peräänajo Särkijärven liittymän kohdalla.

Ikaalisissa Pirkanmaalla auto ajautui ulos tieltä ja pyörähti useaan kertaan katon kautta ympäri. Porintiellä sattuneen onnettomuuden syy ei ollut heti tiedossa. Auton kuljettaja vietiin sairaalahoitoon, pelastuslaitoksesta kerrottiin.

Helsingin tieliikennekeskuksen mukaan liikennettä oli melko runsaasti. Torstain ruuhkahuiput olivat pääkaupunkiseudulla iltapäivällä kolmen ja neljän välillä. Muuallakin maassa menoliikenne alkoi hiljentyä iltakuuden jälkeen.

Pääsiäisenä viilenee

Pääsiäisen viettoon lähdettiin torstaina lämpimissä merkeissä. Iltapäiväneljän aikoihin mitattiin Kemiönsaaressa Varsinais-Suomessa kevään toistaiseksi korkein lukema 19,3 astetta.

Ilmatieteen laitoksen mukaan sää viilenee pääsiäisen aikana hieman. Suhteellisen lämmintä on silti luvassa viikonloppunakin. Lounais-Suomessa yllettäneen 17 asteeseen, ja Lapissakin on laaksoisilla alueilla keskimäärin kymmenen asteen lämpötiloja.

Aurinkoakin on tiedossa, joskin viime päiviin verrattuna pilvilauttoja on enemmän liikkeellä, varsinkin perjantaina ja lauantaina. Viikonlopun aikana voi maan itäosissa tulla muutama pisarakin, mutta sateet jäävät varsin vähäisiksi.

Sunnuntain jälkeen lämpötilat lähtevät taas nousuun ja aurinko hellii Suomea.

Pääsiäisen menoliikenne jatkuu perjantaina. Tampereen tieliikennekeskuksen liikennepäivystäjä Marko Nuutisen mukaan teillä on tavallista enemmän liikennettä aamuyhdeksän ja iltapäiväkahden välillä. 

Lue myös:

    Uusimmat