Pääministeri Marin kertoo MTV:lle yllättyneensä siitä, miten hyvä EU:n rahasopimuksesta tuli Suomelle – "Ei tästä mitään haavoja jäänyt"

3:34
Pääministeri Marin avaa EU- kokouksen lopputulosta MTV:n haastattelussa: "Suomen kannalta tulos on hyvä".

EU:n huippukokous on vihdoin saatu päätökseen, ja pääministeri Sanna Marinin mukaan Suomen tavoitteet näkyvät saavutuksessa tuloksessa. Hän on varsin tyytyväinen sopimukseen. 

MTV:n Eurooppa-kirjeenvaihtajan Heikki Piuholan haastattelussa Marin kertoo yllättyneenä siitä, kuinka hyvin sopimus kääntyi eduksi Suomelle.

– Suomen kannalta tulosta voidaan pitää hyvänä, sillä monivuotisen rahoituskehyksen osalta saavutimme meille keskeisimpiä tavoitteita. 

Ulospäin kokouksesta välittyi melko repivä tunnelma, ja osa maiden edustajista jakaantui ryhmiin mielipiteissään.

Erittäin pitkän ja vaikean kokouksen päätteeksi Marin toteaa olevansa helpottunut siitä, että lopputulos saavutettiin.

– Ei tästä mitään haavoja jäänyt vaan kaikki ovat helpottuneita siitä, että sopu on saatu aikaiseksi.

Marin kertoo pitäneensä neuvotteluissa visusti kiinni Suomen tavoitteista ja puolusti maamme näkökulmia ja kantoja.

– Jos minä en olisi sitä tehnyt, ei siellä kukaan mukaan olisi Suomen ääntä käyttänyt.

Suomi saavutti yhtä lailla elpymispaketin osalta merkityksellisimpiä tavoitteita. Avustusten tullessa alaspäin kymmenen miljardia euroa myös Suomen maksuosuus aleni yli kahdella miljardilla eurolla.

– Kyllä tätä voidaan pitää onnistumisena, Marin toteaa.

Lisäksi Marin on tyytäväinen oikeusvaltioperiaatteeseen. Se on nyt riittävän tarkasti ja hyvin kirjattu uuteen sopimukseen. 

– Tämä oli myös erittäin tärkeää meille, Marin vakuuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja