Pääministeri Johnson keskellä virka-asuntonsa remonttiin liittyvää skandaalia – viranomaiset selvittävät, kuka rahoitti kalliin remontin

Johnson on väittänyt maksaneensa remontin omasta pussistaan.

Britanniassa vaalirahoitusta valvova komissio on kertonut käynnistävänsä virallisen tutkinnan pääministeri Boris Johnsonin virka-asunnon remontista.

Tarkoituksena on selvittää, miten Johnson rahoitti Downing Streetin virka-asunnon remonttinsa ja onko siitä raportoitu asianmukaisesti.

– Meillä on nyt riittävästi perusteita epäillä, että väärinkäytöksiä on voinut ilmetä. Jatkamme nyt virallista tutkintaa selvittääksemme, onko asia todella näin, vaali- ja puoluerahoitusta valvova komissio sanoi.

Kohu asunnosta nousi esille maaliskuussa, kun brittimedia raportoi sen kalliista remontista. Guardianin mukaan remontti maksoi noin 200  000 Englannin puntaa (noin 230 000 euroa), mutta rahan alkuperä ei ole selvillä. Daily Mail -lehti on väittänyt, että Johnsonin puoluetoveri olisi maksanut osan kuluista.

Ongelmallisen asiasta tekisi se, että lain mukaan puolueiden ja poliitikkojen tulisi ilmoittaa yli 7  500 punnan arvoisista lahjoituksista rahoitusta valvovalle komissiolle.

Ex-liittolainen väitti pääministerin suunnitelleen remontin maksattamista salassa

Skandaali syveni viikonloppuna, kun Johnsonin entinen neuvonantaja ja liittolainen Dominic Cummings väitti blogissaan, että Johnson olisi paljastanut hänelle, että voisi maksattaa remontin konservatiivipuolueen lahjoittajilla salaa.

Johnson on Guardianin mukaan kieltänyt syytökset ja sanonut, että kaikki on rahoitettu hänen omasta pussistaan eikä puolueen rahoista.

Tutkinta tulee konservatiivipuolueen kannalta ikävään aikaan, sillä Britanniassa on määrä järjestää paikallisvaalit ensi kuussa.

Työväenpuolue on vaatinut jo Johnsonia selvittämään remontin rahoituksen alkuperän.

Juttua päivitetty kauttaaltaan 28.4.2021 klo 14.17.

Lue myös:

    Uusimmat