Oulussa kymmenillä häkämyrkytys karting-kisoista

Oulussa eilisiltana pidetyissä sisäkarting-kilpailussa olleilla on ilmennyt häkämyrkytysoireita. Aamuun mennessä esimerkiksi Oulun seudun yhteispäivystykseen oli hakeutunut 26 ihmistä. 

Hoitoon hakeutuneiden häkäarvot ovat olleet koholla. He ovat saaneet muun muassa happihoitoa. Ainakin osa on joutunut jäämään tarkkailtavaksi sairaalaan, osa on päässyt kotiin. 

Sairaanhoitaja Satu Heilala kertoo, että kenelläkään ei ole hengenvaaraa. Oulun seudun yhteispäivystys kehottaa paikalla olleita ottamaan yhteyttä Oulun yliopistolliseen sairaalaan, mikäli on päänsärkyä, väsymystä, pahoinvointia, oksentelua tai tajunnantason laskua. 

Pelastuslaitoksen mukaan 300 kierroksen karting-kilpailu ajettiin iltakuuden jälkeen sisätiloissa. Se kesti normaalia pidempään. 

Oululaisen Karting Center -keskuksen verkkosivuilla kerrotaan, että 300 kierroksen kilpailu käydään kahdessa luokassa. Toisessa luokassa yhdelläkään kuljettajalla ei ole kilpailutaustaa. Kilpailu päättyy, kun ensimmäinen joukkue saavuttaa 300 kierrosta. Lisähaasteena kilpailussa ovat muuttuvat olosuhteet, muun muassa pimeys ajon aikana.  

Lue myös:

    Uusimmat