Oulun valmentaja manaa: Sanani eivät mene perille

MTV Oy 2010
Julkaistu 03.10.2010 21:29(Päivitetty 03.10.2010 21:34)

Jalkapalloliigan säilymistaistelussa olevat AC Oulu ja VPS eivät kumpikaan suostuneet häviämään, vaan pelasivat 1-1-tasapelin.

VPS:n vastaiskutaktiikka toimi ensimmäisen puoliajan lopussa, kun Jyri Hietaharju vei vieraat johtoon. Frank Jonke tasoitti vain minuutti myöhemmin.

- Joukkueen ilme oli hyvä, mutta päästimme maalin voitetun pallon jälkeen. Olimme siinä tilanteessa pehmeitä, ja sama virhe toistuu jatkuvasti. Sana ei riitä, eikä se mene perille, AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen noitui.

VPS:n valmistautuminen otteluun oli vaikea, sillä joukkue on kärsinyt kuumetaudista.

- Tasapelipiste tuli hyvän taistelun ansiosta. Pidän AC Oulun vauhdikkaasta pelityylistä. Meillä kesti kauan ennen kuin pääsimme yhtään mukaan peliin, VPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen sanoi.

AC Oulun kapea puolustuskalusto koki kolauksen, kun Jarkko Hurme ja Janne Hietanen loukkaantuivat kesken pelin. Hurmeen polvivamman vakavuus selviää myöhemmin, mutta hyvin todennäköisesti hänen kautensa on ohi.

AC Oulu-VPS 1-1 (1-1)
44. Jyri Hietaharju (Jussi Aalto) 0-1
45. Frank Jonke (Juuso Majava) 1-1.

Erotuomari: Tero Nieminen.

Yleisöä: 1915.

AC Oulu: Dennys Rodrigues, Janne Hietanen (85. Juha Majava), Niko Kukka, Antti Pehkonen, Jarkko Hurme (15. Juho Meriläinen), Mika Nurmela, Joonas Pennanen, Dominic Yobe, Donewell Yobe (75. Ethie Sousa), Frank Jonke, Juuso Majava.

VPS: Jung-Hyuk Kwon, Jani Tanska, Gregory Eckhardt (v), Jussi Äijälä, Jussi-Pekka Savolainen (65. Tero Koskela), Jyrki Saranpää (v), Jyri Hietaharju, Pekka Kainu, Edgar Bernhardt, Jussi Aalto (46. Valtter Laaksonen), Antonio Inutile (86. Arttu Seppälä).

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

VPS