Oulun kaupunginsairaalassa koronatartuntojen rypäs – 45 tartuntaa, kolme saattohoitopotilasta kuollut

Näin uudet rajoitukset tulevat näkymään ruokakaupoissa 1:44
Näin uudet rajoitukset tulevat näkymään ruokakaupoissa.

Oulun kaupunginsairaalassa on tullut ilmi laaja koronatartuntarypäs, Oulun kaupunki kertoo.

Tartuntoja oli todettu maanantaihin mennessä yhteensä 45, joista 32 potilailla ja 13 työntekijöillä. Tartunnan saaneista saattohoito-osaston potilaista on kuollut kolme, kaupunki kertoi maanantaina.

Lisäksi altistuneita työntekijöitä on 18 ja altistuneita potilaita on 10.

Saattohoito-osastolla tapahtunut korona-altistus tuli ilmi viime viikon alussa, minkä jälkeen kaikki osaston potilaat ja työntekijät on testattu. Tartuntoja on havaittu tämän jälkeen saattohoito- ja kuntoutusosastoilla.

Oulun kaupungin mukaan tartuntojen torjunta- ja rajoitustoimet sairaalassa jatkuvat ja alkuviikosta tehdään uusia testauksia.

Perjantaina kaupunki kertoi, että tartuntaryppään osuus Oulun viimeviikkoisista tartunnoista oli noin 40 prosenttia. Oulu on koronaepidemian kiihtymisvaiheessa.

Sairaalan tartuntaryppäästä kertoivat aiemmin Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat