Mainos

Otto Manninen sai muistomerkin Kangasniemelle

Professori, runoilija Otto Mannisen muistomerkki on paljastettu hänen syntymäkunnassaan Kangasniemellä. Maailmankirjallisuuden suomentajana merkittävän elämäntyön tehnyt Manninen syntyi Kangasniemellä 13. elokuuta 1872 ja kuoli Helsingissä 6.4.1950. Kangasniemen kunnan kulttuurisihteeri Irene Spännäri kertoo, että Otto Manninen pysyi aina uskollisena kotiseudulleen Kangasniemelle, josta hän ammensi luomisvoimansa.

-Hän oli syvästi kiintynyt synnyinkuntaansa ja vaikka Otto Manninen teki varsinaisen elämäntyönsä Helsingissä, vietti hän puolisonsa Anni Swanin ja lastensa sekä lastenlastensa kanssa paljon aikaa myös Kangasniemellä.

Mannisen Kangasniemelle rakennuttama huvila, Kotavuori, on edelleen Mannisen suvun kesäpaikkana, kertoo Spännäri. Kangasniemen kunnan järjestämän kutsukilpailun voittaneen kuvanveistäjän Ukri Merikannon veistos on nimeltään Kaukomieli. Veistos on noin neljä metriä korkea ja se on tehty punaisesta graniitista. Muistomerkki sijoitettiin Anni Swanin puistoon Kangasniemen kirkonkylällä.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.