Andreas Wankin mäkihyppykilpailusta sunnuntaina Planicassa saattoi jäädä jonkinlainen kivulias muisto.
Wank kaatui 175,5 metriä kantaneen toisen kierroksen hyppynsä HS215-mäessä.
Saksalaishyppääjän sukset irtosivat kaatumisessa, mutta oikea suksi näytti jäävän toviksi raahautumaan suhteellisen arkaan paikkaan ennen irtaantumistaan.
– Tässä vaiheessa kun kaveri laskeutuu niin siellä on vauhtia hyvinkin 120-130 kilometriä tunnissa. Jokainen tietää, että ei siinä ole kiva heittää köllölleen, MTV3:n mäkihyppyasiantuntija Toni Nieminen muistutti.
Päälle päin katsoen Wank ei kuitenkaan rytäkässä suuremmin loukkaantunut, ja hän käveli melko ryhdikkäästi, joskin ehkä lievästi ontuen, pois mäkimontusta yleisölle vilkutellen.