Mainos

Ostaisitko tätä apteekista?

Venäjä kasvattaa iilimatoja 10 kertaa enemmän kuin koko muu maailma yhteensä. Iilimatojen suosio on jälleen kasvanut viime vuosina niistä löytyneiden uusien, vaikuttavien aineiden ansiosta. Niitä käytetään nykyisin myös yhä enemmän kauneudenhoitoon.

Suurin osa Venäjällä käytettävistä iilimadoista kasvatetaan Moskovan laitamilla sijaitsevan Udelnajan iilimatotehtaassa, jossa hoitajat ovat kaikki naisia.

Tehtaan laadunvalvonnan johtajan Jelena Titovan mukaan tähän on syynsä.

–Naiset pystyvät antamaan enemmän rakkautta, hellyyttä, huomiota ja huolenpitoa. Iilimadon kasvattamista voi verrata pikkulapsen kasvattamiseen!

Verenimijöiden kasvatus on tarkkaa puuhaa ja sama henkilö huolehtii omasta erästään parittamisesta aina aikuisten yksilöiden myyntiin saakka.

Madot kasvavat purkeissa, joiden olosuhteet ovat tarkasti säädellyt veden koostumuksesta ja lämpötilasta lähtien.

–Yhdessä pienessä madossa on kokonainen farmaseuttisten aineiden tehdas. Ainesosien vaikutus ihmiseen on todella ainutlaatuinen ja huomattava, Jelena Titova kertoo.

25 verenimijää joka apteekissa

Lääketieteelliset iilimadot ovat kertakäyttötavaraa ja maksavat suoraan tehtaasta ostettuina reilun euron kappale. Matoja on pidetty ennen hoitoa nälässä, jotta ne imisivät verta mahdollisimman hyvällä ruokahalulla.

Iilimato- eli hirudoterapia vilkastuttaa verenkiertoa. Esimerkiksi plastiikkakirurgit käyttävät iilimatoja vähentämään leikkauksen jälkeistä arpeutumista ja hammaslääkärit ikenien turvotusta laskemaan.

Venäläisille iilimatoterapia ei ole eksotiikkaa, sillä madot olivat neuvostoaikana apteekkitavaraa, ja jokaisessa apteekissa piti olla vähintään 25 verenimijää.

Katso Maarit Roihan juttu (Kymmenen uutiset 23.10.2011)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.