Kun putkiremontti tehdään perinteisellä menetelmällä, putkien ohella uusitaan myös osakkaiden kylpyhuoneet vesieristeineen. Osakkaille tarjotaan taloyhtiön valitsemia laatta- ja kalustevaihtoehtoja uudistettaviin kylpyhuoneisiin. Sen lisäksi osakkaat voivat teettää samassa yhteydessä omalla kustannuksellaan omia lisä- ja muutostöitään ja käyttää näin hyödykseen putkiremontin tarjoaman mahdollisuuden asumistasonsa nostamiseen.
"Mitä varhaisemmassa vaiheessa osakkailta tiedustellaan halua muutoksiin ja selvitetään heidän tarpeitaan, aina parempi", Simo Vihemäk i muistuttaa. "Paras olisi ottaa tarpeet ja toiveet huomioon jo hankesuunnitteluvaiheessa, kun urakoitsijaakaan ei ole vielä valittu."
Voidaan esimerkiksi rakentaa sopivaan tilaan mallihuone, jossa esitellään kaikki laatta- ja kalustevaihtoehdot. Silloin jokainen asukas voi käydä tutustumassa niihin oman aikataulunsa mukaan myös virka-ajan ulkopuolella.
Jos asukas haluaa muutoksia, hän ilmoittaa ne huonekortin avulla asiakaspalveluinsinöörille, joka tekee niistä tarjouksen. "Työmaalla toivomuksia ei kerrota kellekään työntekijälle. Sitä kautta ne eivät tule tehdyiksi", Saija Höykinpuro korostaa. Huonekortissa on esitetty ne tilat, joissa töitä tehdään. Käytännössä asukas laittaa rastin valitsemansa laattavaihtoehdon kohdalle, sen isäksi kortissa on tilaa muille toivomuksille. "Meillä on jo valmiina tietty määrä vaihtoehtoja ja jos asukas ei löydä niistäkään mieleistä, hän voi käydä itse valitsemassa sopivat ja ilmoittaa siitä meille."
Jokaisessa huoneistossa pidetään aloituskatselmus, jossa dokumentoidaan huoneiston kunto ennen remontin alkamista ja käydään vielä kerran läpi huoneistossa mahdollisesti tehtävät lisä- ja muutostyöt. Jonkun on koordinoitava tämä kaikki: "En kyllä usko, että näin suuri työmaa pystyttäisiin pitämään aikataulussa ja asukkaat tyytyväisinä ilman koordinaattoria", sanoo.

