Suomen Seksikkäin 2012 -kilpailu on pyörähtänyt käyntiin. Kisan ensimmäinen finalisti on Laine Bruce.
21-vuotias Laine on aiemminkin osallistunut useisiin kauneuskilpailuihin ja nyt hän pyrkii toista kertaa Suomen Seksikkäimmäksi. Vuonna 2009 Laine jäi kisassa niukasti palkinnoilta.
Nyt Laine lähtee kisaamaan itsevarmana.
– Olen taas kokeneempi ja todella haluan saada palkintona olevat silikonit.
Suomen Seksikkäimmäksi voi hakea vielä syyskuun alkuun asti. Kaikki 12 finalistia julkistetaan syyskuussa ja yleisöltä eniten ääniä saanut kilpailija kruunataan voittajaksi marraskuun loppupuolella. Kilpailu käydään osoitteessa www.tavikset.info.
(MTV3)