Omakotitalo sytytettiin tahallaan tuleen Kuopiossa – sytyttäjä tiesi talossa olevan ihmisiä, vangittiin murhan yrityksestä

Pohjois-Savon käräjäoikeus on vanginnut 1970-luvulla syntyneen miehen epäiltynä murhan yrityksestä Kuopion Nilsiässä helmikuussa tapahtuneesta tulipalosta.

Kuopion Nilsiässä paloi omakotitalo 8. helmikuuta. Palavasta talosta pelastautui kaksi henkilöä, joiden vammat vaativat sairaalahoitoa.

Poliisi tavoitti palon sytyttäjäksi epäillyn miehen myöhemmin samana yönä Siilinjärveltä, kun hätäkeskus sai puhelun pahoin loukkaantuneesta miehestä Toritiellä. Mies toimitettiin sairaalaan vammojensa vuoksi. 

Poliisi on tutkinut tekoa murhan yrityksenä. Poliisi otti epäillyn kiinni 10. maaliskuuta ja esitti häntä vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä murhan yrityksestä Pohjois-Savon käräjäoikeudessa 11. maaliskuuta.

Poliisi on päässyt kuulemaan epäiltyä kerran. Kuulustelun sisältöä poliisi ei kerro julkisuuteen tutkinnan turvaamiseksi. Poliisi epäilee, että epäilty tiesi talossa olevan ihmisiä ja on tästä tietoisena sytyttänyt talon palamaan. Epäilty ja asianomistajat ovat tunteneet toisensa entuudestaan jollain tasolla, mutta teon motiivi on vielä epäselvä.  

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja