Mainos

Omaisuuden jakoon avioerossa harkitaan muutoksia

Hallitus pohtii, tulisiko avioeroa koskevaa omaisuuslakia uudistaa. Nykyisen lain mukaan puolisoiden omaisuus tulee puolittaa erotilanteessa.

Hallitus harkitsee muutoksia omaisuuden jakoon avioerossa.

Helsingin Sanomien mukaan suurennuslasin alla on erityisesti aviopuolisojen oikeus saada puolet toisen omaisuudesta avioeron sattuessa. Epäoikeudenmukaisena pidetään etenkin sitä, että tasajako koskee myös ennen avioliittoa hankittua omaisuutta.

Nykyisen lain mukaan rikkaampi puolisoista maksaa tasinkoa toiselle omaisuuden tasaamiseksi. Omaisuussäännöksistä voidaan poiketa ainoastaan solmimalla avioehto.

Periaatteessa nykykäytäntökin antaa mahdollisuuden hakea oikeudessa poikkeusta omaisuuden puolittamissääntöön, mikäli aviolitto on hyvin lyhyt. Hyvin harva kuitenkin käyttää mahdollisuutta hyväkseen.

Nykyinen avioliittolainsäädäntö on peräisin ajalta, jolloin avioeroa pidettiin poikkeustapauksena. Laki laadittiin 1930-luvulla oloihin, joissa nainen hoiti tulottomana kotia ja lapsia.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.