Oma koira puri demareita – kytkös veroparatiisiyhtiöön sapettaa

Iltasanomien paljastus Suomen Lähikauppa Oy:n veroparatiisikytkennästä sai demarijohdon joukolla ampumaan kiusallista kohua alas.

– Tämä kohu on täysin luokaton siinä mielessä, että jos Tradekalla on omistusta yrityksessä, jonka jollain muulla omistajalla sanotaan olevan tällaisia yhteyksiä, miten ihmeessä se voisi olla Tradekan vika, puoluesihteeri Reijo Paananen sanoo.

Siwoja, Valintataloja ja Euromarket-kauppoja pyörittävän Suomen Lähikauppa Oy:n pääomistajana 67,8 prosentilla toimii IK Investment Partners, joka hallinnoi osaa rahastoistaan Jerseyn veroparatiisisaarella, kertoi Ilta-Sanomat tänään.

Tradeka-yhtymä omistaa 16,1 prosenttia Suomen Lähikaupasta. Tradekan korkeimman päättävän elimen, edustajiston, enemmistönä hääräävät SDP:n puoluekirjan omaavat 55,7 prosentilla. Pääomasijoitusyhtiön väitetään omistavan myös yhtiön, joka antaa veroparatiisipalveluita.

Tapauksesta tekee kiusallisen se, että puheenjohtaja Jutta Urpilainen lanseerasi SDP:n kuntavaalitavoitteeksi kuntien veroparatiisikytkösten kitkemisen aiemmin tällä viikolla.

"Ei ristiriitaa"

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman, itsekin Tradekan edustajiston jäsen, ei näe tilanteessa ristiriitaa. Backmanin mukaan jokainen omistaja on vastuussa itsestään.

– Esimerkkinä, jos SDP omistaa 15 prosenttia jostain yrityksestä ja kokoomus 70 prosenttia, niin ei SDP ole vastuussa siitä, jos kokoomuksella on veroparatiisikytkentöjä. Tässä on aivan samasta asiasta kyse, sanoo Backman.

– Tradeka ei ole millään tavalla tilivelvollinen siitä, mitä joku toinen Suomen Lähikauppa Oy:n omistajista on tehnyt. Koko ajan pitää muistaa, että Tradekalla ei ole minkäänlaisia kytkentöjä veroparatiisiyhtiöihin, eikä myöskään Lähikauppa Oy:llä, vaan yhdellä sen omistajista, Jouni Backman jatkaa.

Vantaan maalaismarkkinoilla poikennut kansanedustaja Antti Lindtman yhtyy kuoroon.

– SDP:llä ei ole mitään tekemistä veroparatiisiyhtiöiden kanssa, ja pienosakas ei voi vastata isomman osakkaan toiminnasta. Me olemme sitoutuneet siihen, että veroparatiisiasiat laitetaan kuntoon ensin kunnissa ja myös laajemminkin, Lindtman vakuuttaa.

Kilpailijat maltillisina

Kuntavaalienkaan läheisyys ei yllyttänyt poliittisia vastustajia loanheittoon. Kokoomuksen Ben Zyskowiczin mukaan demareita ei voi kytköksestä syyttää.

– Ei sosialidemokraattista puoluetta tai sen puheenjohtajaa ei voi siitä vastuuttaa, mitä erilaiset yritykset tai niiden omistajat tekevät, vaikka he olisivat sosialidemokraatteja tai lähellä puoluetta, muotoilee asian kansanedustaja Zyskowicz.

– Varmaan hän [Urpilainen] on harkinnut asian, mutta hän ei ole kaikista yksityiskohdista tietoinen. Sehän tässä on se ongelma, arvioidaan perussuomalaisten ehdokasteltalla.

"SDP ei saa vastustaa veroparatiisiyrityksiä"

Selvityspyyntö noussee esille Tradekan edustajistossa. Reijo Paananen pitää omistuksesta luopumista kehnona vaihtoehtona.

– Vaikka johonkin yritykseen tulee omistajaksi taho, jolla on kytkyjä veroparatiisiin, ei se tarkoita, että kaikkien muiden omistajien pitäisi lähteä siitä pois.

Puolue pitää kiinni vaatimuksestaan, jonka mukaan kuntien pitäisi välttää ostamasta palveluita veroparatiisiyhtiöiltä.

– Tämä kohuhan vain osoittaa sen, että me olemme täysin oikeilla jäljillä. Jonkun varpaille on selvästi astuttu, ja nyt on käännetty tykit sanomaan, että ei SDP saa vastustaa veroparatiisiyrityksiä, lopettaa Paananen.

Katso Joonas Lepistön juttu (Seitsemän uutiset 6.10.2012)

Lue myös:

    Uusimmat