Olympiavoittajalle vaaditaan jopa kahdeksan vuoden dopingpannaa

Doping varjostaa mm-urheilua – MTV kertoo uusimmat tuulet valvonnan huipulta 20:26
Dopingvalvonnan nykytilaa käsiteltiin MTV Uutiset Livessä viime syyskuussa.

Maailman antidopingtoimisto Wada vaatii kiinalaiselle uinnin olympiavoittajalle Yang Sunille kahdesta kahdeksaan vuoteen toimintakieltoa dopingin takia, ilmenee Urheilun kansainvälisen välitystuomioistuimen CAS:n julkaisemista tiedoista.

CAS järjestää Sunin tapauksesta julkisen kuulemisen Montreux'ssa perjantaina, jolloin Sun ja Wada esittävät omat näkemyksensä välitystuomioistuimelle.

Epäilty dopingrikkomus liittyy 4. syyskuuta 2018 Sun Yangin kotona tehtyyn dopingtestiin, joka ei tuottanut testinäytettä. Australialainen Sunday Telegraph paljasti tänä vuonna, että Sun olisi tuhonnut verinäytteensä vasaroimalla näytepullot rikki.

Kansainvälisen uimaliiton FINA:n dopingvaliokunta päätyi tammikuussa siihen, etteivät testaajat olleet noudattaneet testinäytteen keräämistä koskevia sääntöjä, ja antoi uimarille vapauttavan päätöksen. Wada on valittanut CAS:lle tästä päätöksestä.

Sun kärsi kolmen kuukauden kilpailukiellon 2014 kielletyn sydänlääkkeen käytöstä.

Viime kesän MM-kisoissa Etelä-Korean Gwangjussa Sun voitti 200 metrin ja 400 metrin vapaauinnit. 400 metrillä toiseksi sijoittunut Australian Mack Horton protestoi palkintojenjaossa jättämällä nousematta palkintokorokkeelle. Sun sai MM-kisoissa kuunnella myös yleisön buuausta.

Sun, 27, on kolminkertainen olympiavoittaja ja moninkertainen maailmanmestari.

Lue myös:

    Uusimmat