Pekingin olympialaisissa hopeaa kevyessä pariairokaksikossa soutaneet Sanna Sten ja Minna Nieminen jatkavat uraansa kohti Lontoon olympialaisia 2012. Paria ryhtyy valmentamaan kilpauransa lopettava Ilona Hiltunen, joka kuului hopeamitalistien tapaan viiden vuoden ajan Veikko Sinisalon vetämään ryhmään. Sinisalo sen sijaan jatkaa mahdollisesti Tshekin maajoukkueen valmentajana.
- Aika paljon punnittiin omaa jaksamista ja edellinen projekti oli niin tuoreessa muistissa, että päätöstä oli vaikea tehdä. Nyt voi kuitenkin sanoa, että tuntuu mukavalta jatkaa, Nieminen kertoi.
- Kilpailujen jälkeen oli niin kovassa hurmiossa, että halusi sen tasoittuvan ennen päätöstä. Ajan piti antaa kulua, Sten säesti.
Ensi kaudella kaksikko kilpailee ainoastaan avoimessa painoluokassa, jotta raskaat painonpudotukset jäisivät ainakin vuodeksi pois ohjelmasta.
Kauden päätavoite on Puolassa järjestettävät MM-kisat. Lontoota soutajat eivät vielä isommin ajattele.
- Neljä vuotta on sen verran pitkä aika, että pitää mennä askel kerrallaan, Nieminen sanoi.
Hiltusesta päätoiminen valmentaja
Pitkään hopeamitalisteja valmentanut Sinisalo oli mukana laatimassa Olympiakomitean ja Soutuliiton kanssa Hiltuselle päätoimista valmentajasopimusta, johon kuuluu maajoukkueen lisäksi myös nuorisovalmennusta. Pestin on tarkoitus alkaa tammikuussa. Anomukset ovat Olympiakomiteassa vetämässä eikä asiassa ole Sinisalon mukaan ongelmia.
Täysin ilman kokemusta Hiltunen ei toimeen lähde. Hän on opiskellut Jyväskylän yliopistossa viiden vuoden ajan valmennus- ja testausoppia ja valmistuminen on enää gradusta ja muutamasta kurssista kiinni. Lisäksi hän on valmentanut nuoria soutajia ja vastannut liiton valmennuskoulutuksesta.
- Vuosien aikana olen tavallaan valmistautunut tähän valmentajan rooliin, Hiltunen tiivisti.
- Paljon olen saanut omia ajatuksia, mutta päälinjat ovat Veikon kanssa aika samat. Valmennus on kokonaisvaltainen prosessi ja siinä pitää ajatella paljon muutakin kuin pelkkää harjoitusohjelmaa. On paljon muitakin asioita, jotka vaikuttavat kuin vain fysiologiset jutut.
Hän ei usko, että siirtyminen joukkuekaverista valmentajaksi tuottaa ongelmia kolmikon kesken.
- Kysymys on arvostuksesta ja luottamuksesta molemmin puolin. Meillä se on ollut aika hyvä tähän asti. Olemme tukeneet toisiamme ja luottamus on hyvä, Hiltunen sanoi.
Muutto Lohjalle
Toinen uudistus hopeamitalistien harjoitteluun tulee, kun pääkallopaikka siirtyy Imatralta Lohjalle Stenin kotimaisemiin. Kesät harjoitellaan Kisakallion Urheiluopistolla.
- Sanna on varmaan onnellinen, kun pääsee asumaan kotona. Minusta tulee kesälohjalainen ja Kisakallion pururadat ja vesistöt tulevat tutuiksi, Nieminen hymyili.
Maanantaina alkava yhteistyö saa urheilijoiden siunauksen. Kaksikko toivoi muutosta harjoitteluun. Uudistuksien uskotaan tuovan lisää mielekkyyttä treenaamiseen.
- Sekin helpottaa, että Ilona tietää, mitä olemme nämä vuodet tehneet ja hän tuntee meidät, Sten muistutti.
(MTV3-STT)