Olympialeijonien valinnassa kohtalon hetket

Aravirta, Hannu
Aravirta, HannuCopyright MTV Oy 1999
Julkaistu 26.11.2001 20:19

Maanantai oli merkittävä päivä ensi vuoden olympiaturnaukseen nimettävän Suomen jääkiekkomaajoukkueen kannalta. Silloin alkoi olympiakisaehdokkaiden pudotuspelin viimeinen kierros, jota isännöi Leijonien päävalmentaja Hannu Aravirta.

Pohjois-Amerikan NHL-katsastuskierrokseltaan viime lauantaina palannut Aravirta, maajoukkueen kakkostreenari Esko Nokelainen ja kolmosvalmentajana työskentelevä Jari Kurri kävivät maanantaina yhteisen palaverin, jossa porauduttiin tuleviin Salt Lake Cityn olympiavalintoihin.

-Aloimme asetella palasia toisiinsa. Valmennusjohto keskusteli käytännöllisesti katsoen ensimmäisen kerran pelaajavalinnoista valmiiden kentällisten tasolla, Aravirta alleviivasi tilaisuuden tärkeyttä.

Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon. Valmennusjohto seuraa suomalaisten NHL-kiekkoilijoiden tekemisiä televisiosta ja pitää Pohjois-Amerikkaan yhteyksiä puhelimitse. Suomen lopullinen olympiajoukkue julkistetaan 13. joulukuuta. Täyttämättä on 15 pelipaikkaa.

-Etenemme maltillisesti, mutta dynaamisesti. Seuranta on edelleen päällä, Aravirta vakuuttaa.

NHL:n suomalaispakit vahvoilla

Toiseen olympiaturnaukseensa Suomea luotsaava Aravirta näki marraskuun puolivälissä alkaneella NHL-kiertueellaan kahdeksan ottelua. Suomalaispelaajat ovat Aravirran ohella olleet Jari Kurrin syynissä pariinkin otteeseen.

NHL-matka ei tarjonnut päävalmentajalle välittömiä ahaa-elämyksiä. Toisaalta kauden aikana syntynyt vaikutelma vahvistui entisestään. NHL:ssä kunnioitettavia minuuttimääriä urakoivat suomalaispuolustajat tarjoavat päävalmentajalle tukevan selkänojan. Aravirta otti esimerkiksi kiertueensa viimeisen, Ottawan ja Calgaryn välisen ottelun.

-Siinä pelissä Ottawan Sami Salo keräsi jääaikaa 23 minuuttia ja Calgaryn Toni Lydman pisti vielä paremmaksi reilulla 27 minuutillaan, päävalmentaja esittelee isällisen ylpeänä.

Myös jalkavammastaan parantuneen Teppo Nummisen paluu Phoenix-puolustuksen kippariksi oli ilahduttava näky. Jo olympiajoukkueeseen valittu Numminen on pelannut yhdessä toista NHL-kauttaan kartuttavan Ossi Väänäsen kanssa. Puolustajaparin kemia toimii niin hyvin, että yhteistyö voi jatkua myös olympiakaukalossa.

Yhdysvaltain Floridasta NHL-kierroksensa aloittanut Aravirta pani merkille paikallisen Panthers-hyökkääjän Niklas Hagmanin peliajan lisääntymisen. -Vakituisen pelipaikan ottanut Niklas pääsi Torontoa vastaan pelaamaan jopa ylivoimaa. Se on aina hyvä merkki.

Aravirta ihailee NHL:n tiukkaa tuomarilinjaa
Leijonia neljä ja puoli vuotta ykkösmiehenä käskyttäneen Aravirran katsomokokemukset vahvistivat olettamusta, että eurooppalaistyylinen kiekkoilu on vallannut pinta-alaa NHL-jäältä.

-Eurooppalaisia on NHL:ssä niin paljon, ettei ole ihme, jos täkäläinen suuntaus on saanut yhä enemmän jalansijaa, kuudetta kertaa Pohjois-Amerikan kiertueella ollut Aravirta järkeilee.

Hän ei joutunut todistamaan pelillisiä törkeyksiä. Päinvastoin, eurooppalaisilla olisi pohjoisamerikkalaisten tiukasta tuomarilinjasta opittavaa.

-NHL-tuomarit ottavat mailalla kahvaamisen tarkasti pois. Kun meillä SM-liigassa puhutaan hyökkäävän pelin puolesta, sitä tulisi entisestään korostaa. Siispä mailahäirintä jäähyjen uhalla kuriin, Aravirta neuvoo.

Prameammista kulisseista huolimatta NHL-jäällä tyrkitään yhtä mustaa kumilaattaa kuin vanhalla mantereellakin. -Yhteneväisyyksiä on. Esimerkiksi ylivoimapeli on NHL:n maalinteossa korostunut. Erikoistilanteet ovat siellä arvossaan, kuten ovat SM-liigassa, Aravirta sanoo.

Lue tästä myös toinen juttu Aravirran mietteistä.

Olympiajääkiekko 2002:

Tapahtumapaikka: Salt Lake City (E Center/The Peaks Ice Arena).
Ajankohta: 9.-24. helmikuuta.

Suomi aloittaa olympiaturnauksen 2. kierroksen lohkossa 15. helmikuuta. Edellisen olympiaturnauksen perusteella myös Tshekki, Venäjä, Kanada, Ruotsi ja USA suoraan 2. kierrokselle.

Pelijärjestelmä: 9.-14.2. pelatun karsintakierroksen kaksi parasta joukkuetta 2. kierroksen kahteen lohkoon. Suomi pelaa USA:ta (15.2.), toista karsinnoista selvinnyttä joukkuetta (16.2.) ja Venäjää (18.2.) vastaan.

Sijoitusottelut (puolivälierät) 20. helmikuuta alkaen. Olympiajoukkueen pelaajavahvuus: 23 pelaajaa. Pelaajavalintojen takaraja: 13. joulukuuta.

Suomen joukkueeseen jo valitut NHL-pelaajat:
Janne Niinimaa (Edmonton, puolustaja)
Teppo Numminen (Phoenix, p)
Kimmo Timonen (Nashville, p)
Saku Koivu (Montreal, keskushyökkääjä)
Juha Ylönen (Tampa Bay, kh)
Sami Kapanen (Carolina, laitahyökkääjä/kh)
Jere Lehtinen (Dallas, lh)
Teemu Selänne (San Jose, lh).

Muiden maiden olympiakisavahvuus pelipaikoittain 26. marraskuuta mennessä:

Tshekki 8 pelaajaa (1 maalivahti, 1 puolustaja, 1 keskushyökkääjä, 5 laitahyökkääjää)
Venäjä 8 (1 mv, 4 p, 1 kh, 2 lh)
Kanada 8 (3 p, 3 kh, 2 lh)
Ruotsi 10 (1 mv, 3 p, 2 kh, 4 lh)
USA 15 (1 mv, 4 p, 4 kh, 6 lh).

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko