Olutkriisi ovella? EM-fanit jonottavat jopa tunteja saadakseen juomista – tanskalaisfanilta suora paljastus: "Missä ikinä olemmekin, ne loppuvat"

EM-kisoihin saapuneet jalkapallokannattajat ovat pistäneet Saksan kaupungit koville.

EM-kisat käynnistyivät perjantaina Saksassa ja kymmenet, jopa sadat tuhannet fanit ovat saapuneet maahan kannustamaan omiaan. Saksa on valmistautunut kisojen alla siihen, että fanit tulevat kuluttamaan seuraavan kuukauden aikana rutkasti olutta.

Stuttgartissa majailevat tanskalaisfanit kertoivat Expressenille, että kaupungin fanialueiden ja ravintoloiden on jo nyt vaikea pysyä olutta kuluttavien fanien tahdissa.

Expressenin mukaan fanit ovat saattaneet joutua jonottamaan fanialueilla jopa tunteja saadakseen olutta.

– Missä ikinä olemmekin, oluet loppuvat. Edes Saksa ei pysty käsittelemään meitä. Tätä me teemme parhaiten Tanskassa. Jalkapalloa, olutta, rakkautta ja intohimoa, tanskalaisfani Claus Amondsen kertoo Expressenin mukaan.

Ruotsalaislehden mukaan monet tanskalaisfanit ovat matkustaneet fanialueiden ulkopuolelle ostamaan olutta paikallisista ruokakaupoista.

UEFA:n fanialueiden tiedottaja Jörg Klopfer kertoi tanskalaisten kuluttaneen olutta runsaasti EM-kisojen avausottelunsa alla.

– Kaupungissa oli 14 000 tanskalaista ja he olivat todella iloisia. Eilen he juhlivat aina oluen loppumiseen saakka. Tunnelma on ystävällinen ja rauhallinen, Klopfer kuvailee.

Lue myös:

    Uusimmat