Oikeusministeriö: "Ulos häkeistä"-kirja laillinen

Salla Tuomivaaran ja Joni Purmosen kirjoittama kirja "Ulos häkeistä - Kaksi näkökulmaa uuden eläinliikkeen sisällä" ei johtanut syytemääräyksen antamiseen. Kirjassa ei oikeusministeriön mukaan kehoteta rikoksen tekemiseen, vaikka se suhtautuukin hyväksyvästi turkistarhaiskuihin.

Oikeusministeriössä selvitettiin, olivatko kirjoittajat syyllistyneet painovapausrikokseen. Lähinnä kysymys oli siitä, kehotetaanko teoksessa kohdistamaan rikoslaissa tarkoitettuja vahingontekoja turkistarhoihin.

Teoksessa kuvataan 1990-luvulla Suomessa esiin noussutta eläinoikeusliikettä ja sen erilaisia vaikuttamiskeinoja, kuten laillista toimintaa ja laitonta toimintaa ja siihen liittyvää yhteiskunnassa käytyä keskustelua.

Oikeusministeriön ratkaisussa todetaan, että teoksessa ei ole suoranaisia kehotuksia rikoksen tekemiseen, vaikka eräät kirjan lauseet ilmaisevat hyväksyvää suhtautumista turkistarhoihin kohdistuviin vahingontekoihin.

Pelkän hyväksyvän suhtautumisen ilmaiseminen tai tietyn rikoksen tekotapojen neuvominen ei kuitenkaan vielä sellaisenaan ole rikoslaissa tarkoitettua kehottamista tai houkuttelemista. Oikeusministeriössä tehdyn syyteharkinnan mukaan teoksen ei voida kokonaisuutena tarkastellen katsoa ylittäneen syytekynnystä.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat