Oikeus: Rasistiksi haukkuminen oli kunnianloukkaus

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi ulkomaalaistaustaisen miehen sakkoihin, kun hän haukkui pysäköinnintarkastajaa rasistiksi ja fasistiksi. Tuomio tuli kunnianloukkauksesta.

Tapahtumat sattuivat Mannerheimintiellä Töölössä jo elokuussa 2012, mutta käräjäoikeus antoi tuomion viime viikolla.

34-vuotias ulkomaalaistaustainen mies oli parkkeerannut moottoripyöränsä jalkakäytävälle. Hänellä oli kertomansa mukaan painava reppu, joten kyse oli kuorman purkamisesta ravintolaan. 

Paikalle osui kaksi miespuolista, virkapukuista pysäköinnintarkastajaa. Kun 34-vuotias oli huomannut toisen kirjoittavan pysäköintivirhemaksua, hän oli sanonut: ”Et kirjoita sitä”.

Tarkastaja kuitenkin jatkoi työtään. 34-vuotias töni tarkastajaa ja yritti lyödä lomakevihkoa kädestä. Käräjäoikeus piti tätä virkamiehen vastustamisena, vaikka 34-vuotias kiisti koskeneensa.

"Rasistiksi nimittely halventavaa"

Tässä vaiheessa toinen tarkastajista ryhtyi ottamaan valokuvia. Tilanteeseen tuli 63-vuotias ulkomaalaistaustainen mies, joka kielsi kuvaamasta. 

Mitä on rasismi?

Rasismi eli rotusyrjintä on aate tai toiminta, jossa ihmisten rotuluonteen ja siihen liittyvien fyysisten sekä henkisten piirteiden erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Etnisin perustein tapahtuva syrjintä on Suomessa kielletty muun muassa perustuslaissa.

Lähde: Wikipedia

Pysäköinnintarkastajien mukaan 63-vuotias nimitteli heitä rasisteiksi ja fasisteiksi, minkä he kokivat halventavaksi. 

Kunnianloukkaukseen syyllistyy, jos "esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa."

63-vuotias kiisti oikeudessa nimittelyt, mutta käräjätuomari uskoi virkamiehiä.

34-vuotias sai virkamiehen vastustamisesta 40 päiväsakkoa, mikä hänen tuloillaan teki 480 euroa. 63-vuotias tuomittiin kunnianloukkauksesta 15 päiväsakkoon eli maksamaan 90 euroa.

Pysäköinnintarkastajat eivät vaatineet mitään korvauksia. 

Päätöksen tekijä käräjätuomari Hilkka Vähäsöyrinki.

Lue myös:

    Uusimmat