Oikeudenmukaisuus ja tasavertaisuus ovat soten ongelmia

Perustuslakivaliokunta vaatii korjauksia sote-uudistukseen ennen kuin sen voidaan antaa edetä.

Jos perustuslakivaliokunnan vaatimia uudistuksia ja korjauksia sote-uudistukseen ei saada aikaan seuraavan kolmen viikon aikana, jää uudistus seuraavan hallituksen ongelmaksi.

– Poikkeuslakina näin mittavaa uudistusta ei voida hyväksyä. Se on pakko muuttaa, jotta se voitaisiin hyväksyä, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen sanoo.

Historiallinen käsittely

Käsittely oli Koskisen mukaan uraauurtava

– Näin suurta uudistuista ei ole koskaan aiemmin ollut käsiteltävänä. Samanaikaisesti pitää täyttää kansalaisten yhdenvertaisuus ja kansanvaltaperiaatteet eli kansalaisten vaikuttamismahdollisuudet, Koskinen sanoo.

Valiokunta päätyi yksimieliseen lausuntoon.

Perustuslakivaliokunta oli kuullut jopa täydentävällä kierroksella muun muassa valtiosääntö- ja kuntatalousasiantuntijoita.

– Ongelma kansanvaltaisuuden toteuttaminen. Yksittäisen kuntalaisen ääni ei kantaisi tarpeeksi pitkälle kunnallisessa vaikuttamisessa. Varsinaista ehdotusta ei voida käsitellä, ellei tehdä merkittäviä muutoksia.

Aluejako auki ja tasavertaisuus ongelmana

Sote-uudistuksen aluejakoa ei perustuslakivaliokunnan mukaan avattu ehdotuksessa tarpeeksi ja malleja jakoon olisi täytynyt olla enemmänkin ehdolla.

Rahoitusjärjestelmän vaikutuksista olisi perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan täytynyt olla myös ehdotuksessa parempi arvio. Mallia, jossa kustannukset voisivat alueittain nostaa veroprosenttia jopa 10 prosenttia, ei voida hyväksyä.

– Mallissa on puutteita oikeudenmukaisuudessa ja yhdenvertaisuudessa, Koskinen sanoo.

Valiokunta ei ottanut kantaa eri malleihin eikä sanonut vastustavansa uudistusta sinänsä, mutta tällaisenaan uudistus näyttää jäävän hallituksen työpöydälle seuraavia vallanpitäjiä varten.

Pääministeri on kuitenkin juuri kutsunut puolueiden edustajat illaksi neuvonpitoon uudistuksen tulevaisuudesta.

Lue myös:

    Uusimmat