Ohjelmasta pois jäänyt maajussi-Päivi kertoo mystisestä Tarzan-miehestä: "Katsotaan, miten tässä edetään"

Maajussille morsian -ohjelmasta ulkopuolelle jäänyt Päivi kertoo Vappu Pimiälle, että häntä tavoittelee yksi mahdollinen "Tarzan-ehdokas".

Maajussille morsian -ohjelma on tullut tämän kauden osalta päätökseensä. Kauden viimeisessä jaksossa onkin aika kurkistaa ohjelmasta ulkopuolelle jääneiden neljän maajussin elämään. Vappu Pimiä lähtee tervehtimään maajusseja ja selvittämään, ovatko he löytäneet elämäänsä rakkautta. 

Koiria rakastava Päivi kertoo saaneensa joitakin yhteydenottoja, mutta treffeillä hän ei ole käynyt. Hänen mukaansa "Tarzan-ehdokkaita" on kuitenkin ollut. 

– Katsotaan nyt, kuka niistä pysyy puussa parhaiten, Päivi sanoo.

Päivi tunnustaa pohtineensa kovasti sitä, miten hän pystyisi sovittamaan mahdollisen kumppanin kiireiseen arkeensa. Ajatus seurustelusta ei ole hänelle aivan yksinkertainen.

Yksi henkilö on Päivin kertoman mukaan ottanut häneen yhteyttä, mutta hän ei osaa asiasta vielä juurikaan kertoa, sillä hän ei ole varma, miten asian kanssa edetään. Hän myöntyy kuitenkin Pimiän tiedusteluun siitä, onko henkilö "Tarzanista seuraava".

– Toivottavasti se on enemmän päällä. Kun talvikin tulee! Päivi vitsailee ja saa Vappu Pimiänkin punastelemaan. 

Katso kaikki Maajussille morsian jaksot jälkikäteen Katsomosta!

Lue myös:

    Uusimmat