Nyt se on täällä – tavaratalot aloittivat jo joulukaupan!
Helsingin Sanomien mukaan Lontoon tavaratalot ovat aloittaneet jo joulukaupan, vaikka itse juhlaan on vielä monta kuukautta aikaa. Helsingin Stockmannilta kerrotaan, että heillä koristesesonkiin on vielä aikaa.
Helsingin Sanomat kirjoittaa, että lontoolaiset luksustavaratalot Harrods ja Selfridges ovat avanneet joulusesonkinsa samaan aikaan, kun Korvatunturillakin nautittiin vielä helteistä – heinäkuun lopussa.
– Olemme nopeasti liikkuva ja tulevaa miettivä vähittäiskauppa. Aloitamme kesäalennusmyytimme tavarataloista ensimmäisenä, kesäkuun puilivälissä. Ale on nopea. Syys-talvikausi alkaa Selfridgesillä kesäkuussa. Siitä näkökulmasta joulukaupan avaaminen kesällä ei ole niin erikoista, Selfridgesin tiedottaja kertoo lehden haastattelussa.
Myös loma-aikaan saapuvat turistit hankkivat mielellään joulukoristeita Lontoosta.
– Asiakkaat eirtyisesti Amerikasta, Euroopasta, Kiinasta ja Lähi-idästä pitävät ajatuksesta, että he ostavat joulukoristeensa Lontoosta, kysyntää siis on, tiedottaja jatkaa lehden haastattelussa.
Tällä hetkellä esillä on vasta puolet joulutuotteista – kunnon koristehömppä valtaa tavaratalot lokakuussa.
Stockmann aloittaa joulusesongin lokakuussa
Stockmannin Helsingin tavaratalon johtaja Tuija Vänttinen kertoo, että heidän joulusesonkinsa alkaa kesähelteiden sijaan perinteisesti loka-marraskuussa.
– Mielestäni Selfridgesin perusteet aikaiselle myynnille ovat perustellut, mutta meillä joulukoristeita ei vielä tule myyntiin, hän naurahtaa.
Vaikka Suomi tunnetaan joulusta ja joulupukista, eivät turistit kysele koristeiden perään.
– Matkamuistomyymälässämme on ympäri vuoden pieni kokoelma tonttuja ja muita joulutuotteita, mutta sen suurempaa valikoimaa meillä ei ole. Kausivalot tulevat hyllyille lokakuun puolivälissä, joulukoristeet tulevat hyllyille perinteiseen tapaan pyhäinmiesten päivän aikaan.
Tänä vuonna perinteinen punainen, vihreä ja kulta valloittavat tuttuun tapaan Stockmannin hyllyt, mutta tämän vuoden erikoistrendiä ei Vänttinen suostu paljastamaan.
– Sen lupaan, että väriä on luvassa, hän toteaa.
(MTV3)
Uusimmat
-
10:23
Teemu Suninen esitti anteeksipyynnön – tallipomo löi pöytään vaatimuksen
-
10:15
Saaristossa liikkeellä runsaasti viranomaiskalustoa ja alueita saatetaan eristää – melua on turha säikähtää
-
10:15
Elon Musk pilkkasi Zelenskyiä: "Kulunut viisi minuuttia siitä, kun viimeksi pyysit avustusta"
-
10:06
Nämä kappaleet kuullaan seuraavassa Tanssii Tähtien Kanssa -jaksossa
-
09:54
Uutta tietoa Huittisten vauvasieppauksesta – nuorta porilaisnaista epäillään teosta
-
09:44
Medvedev uhoaa Venäjän mahdollisuudella iskeä Saksan maaperälle – MTV seuraa sotaa
-
09:34
Parasta leipää ikinä – kolme kovaa ohjetta: "Tässä menee viisi minuuttia"
-
09:27
Huima temppu MM-kisoissa – supertähti hyppäsi nimensä lajin historiaan
-
09:26
Elina Valtonen on Kiovassa – EU:n ulkoministereillä historiallinen kokous EU:n ulkopuolella
-
09:09
Tukholman seudulla kaksi räjähdystä varhain aamulla – toisessa kohteena nuori uusnatsi, jota epäillään viime viikon murhasta
-
09:05
Taylor Swift villitsee – huippupelaaja-suhdehuhuilla jo järisyttävä vaikutus
-
09:00
Elina Gustafsson ja Ansku Bergström: Kihlat!
-
08:48
Koneen toimitusjohtaja vaihtuu
-
08:42
Vankiloissa ennätysmäärä lapsivankeja, myös nuorten ehdollisten tuomioiden määrä kasvoi viidenneksellä
-
08:38
Tutkimus havaitsi, miten isät voivat vaikuttaa lastensa koulumenestykseen
-
08:35
Kotimaan numerosta tulevat ulkomaan huijaussoitot kuriin – uusi suodatus otettiin käyttöön
-
08:35
Näin toimivat Kotipizzan ja Nordean ilmastolaskurit – voiko yritysten ympäristöväitteisiin luottaa?
-
08:33
Kalle Rovanperä myhäili – "Kyllähän se lämmittää mieltä"
-
08:33
Jukurien CHL-seikkailu jätti käteen hurjat tappiot ja kinan organisaation kanssa – "Meillä oli vähän nokkapokkaa"
-
08:13
Florida-maalaaja Anton Lundell jäi vaille tulitukea – NHL-debyyttiä jahtaavat suomalaiset säväyttivät
-
Lataa lisää