Mainos

Nykytaiteen museo Kiasma aloittaa toimintansa

Nykytaiteen museo Kiasma on viikonvaihteessa valmis vastaanottamaan kävijänsä. Pitkään odotettu, paljon mielipiteitä ja tunteita nostattanut hanke on aivan viimeistä silausta paitsi. Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan uudisrakennuksen on suunnitellut amerikkalainen arkkitehti Steven Holl. Näyttelyjen pystytyskiireet ovat vielä meneillään, joskin suurin työ onkin jo takanapäin.

Virallisia avajaisia kutsuvieraille vietetään perjantaina. Yleisölle ovet avataan lauantaina, jolloin myös alkaa avoimien ovien viikonloppu. Kiasman avajaisnäyttely on nimeltään Aavan meren tällä puolen. Se peilaa 11:n kotimaisen taiteilijan käsityksiä nykysuomalaisuudesta. Kokoelmaripustuksen Puheenvuoroja painopiste on tämän vuosikymmenen kansainvälisessä taiteessa.

Kiasma-teatterin avajaisesityksenä nähdään kansainvälisesti nimekkäiden taiteilijain Gary Hillin ja Meg Stuartin tanssia ja videota yhdistävä teos Splayed Mind Out. Viikonvaihteessa on luvassa myös runsaasti oheisohjelmaa Nykytaiteen museon viereen nousevalla esityslavalla. Ensimmäiset näyttelyt ja kokoelmaripustus olivat tiistaina median katsastettavana. Osallistujien runsas määrä antoi ennakkomakua siitä kiinnostuksesta, mitä rakennus ja sen toiminnat varmaan myös suuressa yleisössä herättävät.

Lupausten lunastuksen aika

Nyt on aika lunastaa ne lupaukset, joita Nykytaiteen museon tiimoilta on annettu, sanoi museonjohtaja Tuula Arkio. Kiasmalaisille viikko on suuri asia, sillä nyt me pääsemme esittelemään rakennuksen sisältöä ja näyttämään mitä varten rakennus on rakennettu. Pyrkimyksenä on luoda visuaalisen kulttuurin keskus.

-Me emme yritä laatikoida asioita, vaan luoda kohtauspaikka erilaisille asioille. Tarkoituksenamme on tuoda nykytaide suuren yleisön keskuuteen, valistaa museonjohtaja.

Arkio toisti jälleen toiveensa siitä, että museorakennuksen alakerrasta muodostuisi kaikille avoin olohuone. Tähän tilaan on myös vapaa pääsy. Yleisön perehdyttämistä nykytaiteeseen tukevat myös museon monet erilaiset oheisohjelmat, julkaisut, teoksia ja taiteilijoita valottavat tekstit, videot ja nettisivut.

Museo on auki iltamyöhään

Nykytaiteen museon aukioloajat ovat myös museomaailmassa poikkeukselliset. Sinne pääsee aina aamukymmenestä ja ovet suljetaan iltakymmeneltä. Yhdellä lipulla myös pääsee tutustumaan kaikkiin näyttelyihin. Alakerran avoimessa tilassa on mm. kahvila, kauppa, lehtikulma ja seminaaritila.


(STT)


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.