Nuorten katuryöstöistä tuomiot: Tällaisen rangaistuksen sai 16-vuotias "jengipomo"

Helsingin käräjäoikeus on langettanut ehdollisia vankeusrangaistuksia laajassa jutussa, jossa nuoria miehiä syytettiin lukuisista nuoriin kohdistuneista ryöstöistä ja pahoinpitelyistä.

Teot tapahtuivat viime syksynä ja syytteessä oli kaikkiaan 12 alaikäistä nuorukaista. Kolmen osalta kaikki syytteet hylättiin tai jätettiin silleensä.

Löyhän porukan jonkinlaisena johtajana pidetty 16-vuotias nuorukainen sai pisimmän rangaistuksen, 1 vuoden ja 10 kuukautta. Käräjäoikeus katsoi hänen syyllistyneen neljään nuorena henkilönä tehtyyn ryöstöön ja yhteen nuorena henkilönä tehtyyn pahoinpitelyyn.

Kolme syytekohtaa hylättiin hänen osaltaan. Rangaistus määrättiin nuorukaiselle ehdollisena, mutta lisäksi hän sai suoritettavakseen 50 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Muitakin vuoden rangaistuksia

Muiden vastaajien osalta rangaistukset vaihtelivat päiväsakoista 1 vuoden ja 5 kuukauden vankeusrangaistuksiin.

Pisimmän tuomion sai 16-vuotias nuorukainen, joka syyllistyi muun muassa kahteen nuorena henkilönä tehtyyn ryöstöön ja kahteen varkauteen.

Yli vuoden rangaistuksia langetettiin heidän lisäkseen yhdelle 17-vuotiaalle ja yhdelle 16-vuotiaalle nuorukaiselle.

Väkivallanteot tapahtuivat viime syksynä muun muassa Helsingin Alppipuistossa, Myllypurossa ja Vuosaaressa. Tyypillisimmässä tapauksessa uhrilta vietiin esimerkiksi matkapuhelin ja tätä pahoinpideltiin isolla joukolla. 

Lue myös:

    Uusimmat