Nuorten Leijonien MM-ehdokkaat valittu: SM-liigasta mukaan useita huippunimiä – mukana myös yllättäviä poisjääntejä

HIFK:n Anton Lundellin uskomaton tehoilta – kaikki tehopisteet 2:07
Nuorten Leijonien johtaviin pelaajiin lukeutuva Anton Lundell teki tuhoisaa jälkeä marraskuussa Jukureita vastaan.

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kisoihin valmistautuva leiriryhmä siirtyy SM-liigan jäätyä tauolle kokoontumista edeltävään karanteeniin jo itsenäisyyspäivänä. Päävalmentaja Antti Pennanen julkisti MM-ehdokkaiden nimet perjantaina.

Joukkueessa ovat mukana muun muassa suomikiekon superlupaukset, HIFK:n Anton Lundell ja JYPin Brad Lambert sekä NHL-kokemustakin muutaman ottelun verran viime kaudella kerännyt Lukon puolustaja Ville Heinola.

Ryhmästä puuttuvat sen sijaan NHL-hyökkääjä Kaapo Kakko sekä aiemmin joukkueeseen kuuluneet JYPissä kiekkoileva hyökkääjä Patrik Puistola ja vähälle peliajalle Kärpissä jäänyt Aatu Räty.

Alustavassa ryhmässä on peräti viisi maalivahtia, kymmenen puolustajaa ja 16 hyökkääjää. Tästä osa karsiutuu pois ennen kisojen alkua, mutta kotiin jääviä varamiehiä tarvitaan tilanteen takia paljon.

– Lopullinen joukkue kootaan 12.12., kun tiedämme varmasti ketkä pelaajat ovat käytettävissä viimeisten koronatestien jälkeen, päävalmentaja Antti Pennanen kertoo Jääkiekkoliiton tiedotteessa.

– Joukkueessa on monipuolisesti erilaisia taitoja. Olemme myös halunneet korostaa, että olemme sitoutunut ja yhtenäinen joukkue – pelaajat ja johtoryhmä ovat halukkaita tekemään ilmaiset asiat hyvin menestymisen eteen.

Joukkueen MM-kisoja edeltävä karanteeni alkaa jo itsenäisyyspäivänä. Kuuden päivän karanteenin ja kolmen koronatestin sekä pienryhmissä aluksi tapahtuvan harjoittelun jälkeen joukkue kokoontuu lauantaina 12.12. Helsinkiin, matka kisapaikalle Edmontoniin jatkuu päivää myöhemmin. Suomen osalta kisat alkavat tapaninpäivänä ottelulla Saksaa vastaan.

– Myös matka taittuu mahdollisimman vähäisin kontaktein. Charterissa matkustavat meidän lisäksi Ruotsin ja Venäjän joukkueet, mutta istumajärjestys on laadittu siten, että joukkueet ovat omissa lohkoissaan, kertoo joukkueen GM Kimmo Oikarinen.

Edmontonissa pelaajia odottaa vielä neljän vuorokauden karanteeni hotellihuoneissa. Päivittäisten koronatestausten jälkeen joukkue voi aloittaa harjoittelun 18. joulukuuta.

Nuorten Leijonien MM-leiriryhmä:

Maalivahdit:
Blomqvist Joel (Kärpät/Hermes), Markkanen Juho (SaiPa/Ketterä), Piiroinen Kari (Tappara/TUTO Hockey), Randelin Eetu (Jukurit), Taponen Roope (HIFK/K-Espoo)

Puolustajat:
Hatakka Santeri (Ilves), Heinola Ville (Lukko), Kokkonen Mikko (Jukurit), Määttä Rami (Ässät), Niemelä Topi (Kärpät), Pulli Valtteri (TPS), Puutio Kasper (Kärpät), Rafkin Ruben (TPS), Rajaniemi Matias (Pelicans), Viro Eemil (TPS)

Hyökkääjät:
Aaltonen Leevi (KalPa), Helenius Samuel (JYP), Hirvonen Roni (Ässät), Järventie Roby (Ilves), Korhonen Benjamin (KalPa), Lambert Brad (JYP), Lundell Anton (HIFK), Mäntykivi Matias (SaiPa), Nikkanen Henri (Jukurit), Petman Mikko (Lukko), Puhakka Petteri (Tappara/TUTO Hockey), Pyyhtiä Mikael (TPS), Pärssinen Juuso (TPS), Räty Aku (Kärpät), Simontaival Kasper (Tappara/TUTO Hockey), Valkeejärvi Samuel (JYP)

Lue myös:

    Uusimmat