Nuorilla aikuisilla ei ole kiire muuttaa kotoa pois

Nuorten aikuisten into muuttaa vanhempiensa luota omaan asuntoon on laantunut. Monen kotona asuvan nuoren mielestä asumisesta ei tarvitse maksaa mitään.

Finanssikonserni Nordean teettämän kyselyn mukaan joka viides 18-29-vuotias asuu lapsuudenkodissaan. Vielä kolme vuotta sitten vanhempien luona asui vain joka kymmenes.

Nordean yksityistalouden ekonomisti Anu Nummisen mukaan pääsyynä on talouden taantuma. Myös nuorisotyöttömyys on Nummisen mielestä taustalla.

Harva vanhempi velvoittaa lastaan osallistumaan kuluihin.

- Vanhemmat maksavat yleensä kaikki ruoka- ja asumiskulut. Jos nuori käy töissä, hän useimmiten käyttää rahan omiin menoihinsa tai säästää palkkansa, Numminen kertoo tutkimustuloksista.

Vanhemmilleen vuokraa maksaa vain yksi 20:stä. Suopeimmin vuokraan suhtautuivat yli 22-vuotiaat ja työssä käyvät. Nuorimmat ja ilmaiseksi kotona asuvat olivat sitä mieltä, ettei kotona asumisesta tarvitse maksaa.

Numminenehdottaa, että vanhemmat voisivat pyytää kokopäivätöissä käyvältä nuorelta vuokraa kotitalouden kuluihin. Toinen vaihtoehto on, että nuori säästää joko opiskeluja tai omaa asuntoa varten.

- Vanhempien tehtävä on opettaa lapsille elämän tosiasioita. Asuminen ja syöminen kuitenkin maksaa, ja olen huomannut nuorilla olevan usein melko huono käsitys peruselämisen kuluista, Numminen toteaa.

Tutkimukseen osallistui Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa yhteensä 4 000 vastaajaa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat